Unelma-ammattina kaukokartoittaja

Geoinformatiikan professori Petri Pellikka Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitokselta toimii Startin Koti, kulttuuri ja kansainvälisyys – teeman kummina. Pellikka tutkii ja opettaa kaukokartoitusta eli sitä, miten satelliiteista tai lentävältä alustalta kuvatusta aineistosta voidaan johtaa maanpinnan ominaisuuksia kuvaavia karttoja.

Tätä työtä hän on päässyt tekemään niin Suomen poronlaiduntutkimuksista ja Kanadan jäämyrskytuhojen kartoituksesta jäätiköiden muutosten monitoroitiin Alpeilla ja maanpeitteen muutoksien syiden ja seurauksien selvitykseen Afrikassa.

”Tutkimuskenttäni on varsin globaali, sillä innostun helposti monista asioista. Viimeisen vuoden olen viettänyt pääosin Kiinassa ja Uudessa-Seelannissa.”

Varsinaisen professuurinsa lisäksi Pellikka on Helsingin yliopiston Taitan tutkimusaseman johtaja Keniassa. Asema on monitieteinen keskus, joka pyrkii vastaamaan siihen, mitä tapahtuu vesivaroille, luonnon monimuotoisuudelle, ilmastolle ja ihmisten toimeentulolle, kun metsät vähenevät.

 

Kiinnostus luontoon ja karttoihin

”Olen ollut jo pienestä pitäen kiinnostunut kartoista ja luonnosta, piirtelin Euroopan kartan uusiksi jo 10 -vuotiaana olettaen meren pinnan nousevan 200 metriä.”

Jo nuoruuden kesätyöt menivät Pellikalla metsätöissä ja maanmittaustöissä, mutta hän päätyi kuitenkin ensin opiskelemaan historiaa. Historian opinnot eivät kuitenkaan tarjonneet maastotöitä ja kokeellista analyysiä, joista hän nautti, joten hän vaihtoi maantieteiden pariin.

Nykytyössään Pellikka voi kartoittaa metsiä sekä niiden merkitystä ja tilaa ympäri maailmaa kaukokartoitusaineistoja käyttäen. Hän sanookin olevansa unelma-ammatissaan, sillä saa yhdistää kaikki opiskeluvaihtoehtonsa työssään ja tutkimuksissaan – sekä opettaa niissä nykyopiskelijoita.

 

Kaikki liittyy kaikkeen

Kartoittamisessa Pellikkaa kiehtoo se, miten luonnossa kaikki on toisistaan riippuvaista, on sitten kyse vaikka siitä missä tietty kasvilaji voi kasvaa. Minkälaisia vaikutuksia on esimerkiksi maankäytön muutoksella luonnon monimuotoisuuteen tai vesivaroihin tropiikissa, tai liikennemäärillä ilmanlaatuun?

”Minua myös kiehtoo tutkimustuloksista tiedottaminen, ei vain tiedejulkaisujen kautta, vaan mediassa.”

Pellikan artikkeleita löydät tämän jutun lopusta. Lisäksi hän on tehnyt yhdessä kollegansa kanssa myös elokuvia Taitan tutkimusaseman tutkimustuloksista, jotka ovat nähtävillä verkossa.

 

Paremman maankäytön puolesta

Pellikan työn tuloksia voi nähdä ympärillä koko ajan, sillä hän on ollut mukana kokoamassa yhteiskunnan eri osa-alueita kokoavia paikkatietoaineistoja, joita voidaan hyödyntää maankäytön suunnittelussa.

”Tällä hetkellä tutkimme vuoristometsien merkitystä veden varastona tropiikissa ja yritämme sitä kautta tuottaa tietoa ja peräänkuuluttaa metsien tärkeyttä myös vesivarastona. Se on äärimmäisen tärkeätä veden puutteesta kärsivillä alueilla Afrikassa.”

 

Yhteisöllisyyttä tutkimusryhmissä

Nykyisin tutkimusryhmissä on asiantuntijoita eri osaamisalueista, esimerkiksi Pellikan tutkimuksissa Kenian Taitavuorilla ryhmään kuuluu niin sosiaalitieteilijöitä kuin fyysikoita ja kasvitietelijöitäkin. Hänen mukaansa on hienoa saada työskennellä nuorten opiskelijoiden kanssa. Yksinäisiäkin hetkiä toki tarvitaan aineistoja analysoidessa ja joskus maastotöissä on ihan parasta olla yksin.

”Välillä maastotöissä on myös mukana ei toivottuja seuralaisia, kuten käärmeitä. Kobra voi loikoilla termiittikeossa tai python mutkitella auton alle.”

 

Osallistumalla rikkomaan ennakkoluuloja

Luonnontieteilijöitä ajatellaan Pellikan mukaan usein vain tietokonetta tuijottavina nörtteinä, joilla ei ole sosiaalista elämää ja hauskaa. Hänen mukaansa luonnontieteet ovat kuitenkin kiehtovia, kun alkaa ymmärtämään syitä, seurauksia ja takaisinkytkentöjä. Pellikan mukaan ennen kaikkea osallistumalla tieteen tekemiseen voi muuttaa mielikuvia:

”Luonnontiede on todella jänskää tiedettä.”

Lisäksi hän kehottaa ottamaan nykyajan tietotulvasta oleellisen irti, sillä nykyaika tarvitsee tietokoneiden parissa kasvaneita taitureita, kuitenkaan leikkiä ja liikkumista unohtamatta.

 

Lue lisää Pellikan artikkeleista:

Teksti: Kaisa Väätäinen

 

Ilmakehän tutkijan työnkuva on monipuolinen sekä kotimaassa että ulkomailla

Ilmakehän tutkijan työnkuva on monipuolinen sekä kotimaassa että ulkomailla

Luonto ja ympäristö –teeman StarT-kummina toimii Akatemiaprofessori ja Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen ilmakehätieteiden osaston johtaja Markku Kulmala: Luonto on aina kiinnostanut Kulmalaa ja hän on katsellut mm. pilviä ja miettinyt ilmakehän ja metsien vuorovaikutusta jo nuorena ollessaan kesätöissä metsissä:

”Tein erilaisia niin sanottuja metsänparannustöitä, istutin esimerkiksi puun taimia tuhansia kappaleita.”

 

Ilmakehän tutkimus pyrkii vastaamaan moniin kysymyksiin

Nykyisessä työssään Kulmalan jokainen työpäivä on erilainen. ” Teen tutkimusta, opetan, ohjaan jatko-opintoja ja ohjaan post-doceja sekä osallistun erilaisiin palavereihin ja haastatteluihin.” Lisäksi Kulmala matkustaa paljon töidensä puolesta, nykyään moni matka suuntautuu varsinkin Kiinaan ja Venäjälle. Ne ovat Kulmalan mukaan ilmakehän tutkijan kannalta mielenkiintoisia kohteita: ”Kiinan ilmanlaatu on hyvin oleellinen asia, joka vaikuttaa ilmakehään ja myös ilmastoon.” Venäjä taas kiinnostaa runsaiden luonnonvarojensa takia, sillä Siperia on vielä suurilta osin tuntematon: ”Se voi olla hyvin merkittävä hiilidioksidin lähde, mutta se voi olla myös hiilinielu.”

Myös metaanin vaikutukset ikiroudan sulaessa mietityttävät: mitä metaanille tapahtuu ja miten nopeasti sitä ikiroudasta vapautuu? Ja entäpä miten vaikuttaa meriväylä Jäämerellä Euroopasta Aasiaan, kun se alkaa oikeasti toimimaan? Kulmalalla on mielessään monia kysymyksiä.

”Mitä tapahtuu luonnolle ympäristölle, alkuperäiskansoille, mitä siellä tapahtuu tälle infrastuktuurille, joka on ikiroudan päälle rakennettu?”

Muun muassa näihin kysymyksiin pyritään saamaan vastauksia tekemällä mahdollisimman monipuolisia mittauksia. Yksi tällainen monipuolisia mittaustuloksia tuottava SMEAR II -asema löytyy Suomesta Juupajoen kunnasta Hyytiälästä ja Kulmala määritteleekin päätavoitteekseen saada perustettua samanlaisia mittausasemia aluksi Siperiaan ja Kiinaan ja lopulta ympäri maapalloa.

Yhden mittausaseman perustaminen maksaa muutamia miljoonia, joten kovin nopeasti niitä ei saada pystytettyä. Lisäksi mittausaseman tavoitteena on tuottaa avointa dataa ja sallia tutkijoille vapaa kulku asemille. Kulmala huomauttaa, että ihan joka puolella maapalloa tällainen ei ole itsestään selvää tai helppoa, mutta asiassa on silti pystytty etenemään myönteisessä hengessä.

 

Ilmakehän tutkimus on kansainvälistä ja monitieteistä

Ilmakehä on hyvin monimutkainen, eikä sieltä voi poimia pelkästään yksittäisiä kiehtovia seikkoja, vaan kysymys on kokonaisuudesta. ”Tässä löytyy yhtä aikaa sovellettavaa ja yhtä aikaa hyvin paljon perustutkimusta. Perustutkimus ja soveltava tutkimus kulkevat käsi kädessä”, Kulmala pohtii.

Ilmakehätieteiden tuloksia voimme nähdä joka päivä katsomalla sääennusteita, sillä myös meteorologia on osa ilmakehätieteitä. Lisäksi ”aina, kun puhutaan jostain ilmastosta, ilman laadusta, siitä, miten arktiset alueet muuttuvat, tai miten metsävyöhyke muuttuu, niin siinä aina nähdään ilmakehätieteen tuloksia”, Kulmala valottaa.

Kulmalan mukaan tieteen tekeminen on välillä yksinäistä ja välillä sitä tehdään isoissa ryhmissä, jolloin yhdessä mietitään ja mitataan. Ilmakehätieteiden parissa järjestetään joskus isoja mittauskampanjoita ympäri maailmaa, jolloin ollaan isossa porukassa, mutta sitten taas saatetaan jonkin aikaa tehdä tutkimusta yksin omassa työhuoneessa.

”Tarvitaan ihmisiä jotka ovat valmiita yksin puurtamaan, mutta tarvitaan myös ihmisiä, jotka ovat valmiita ja riittävän lahjakkaita sosiaalisesti, että pystyvät toimimaan isossakin ryhmässä kansainvälisissä ja myös monitieteisissä puitteissa.”

Näissä ryhmissä voi olla ihmisiä hyvinkin monilta eri aloilta kuten: fyysikoita, kemistejä, meteorologeja, metsäntutkijoita, humanisteja ja sosiologeja. Kulmalan mukaan yhteistyö eri alojen ja maiden välillä kannattaa.

”Kun nämä ongelmat ovat maailmanlaajuisia, niin niitä ei yksi ihminen, yksi tieteenala tai yksi valtakunta pysty ratkaisemaan, vaan tarvitaan laajaa kansainvälistä yhteistyötä.”

Kulmalan mukaan eräs vääristynyt mielikuva luonnontieteilijöistä voisi olla sellaiset tyypit, jotka istuvat yksin jossain norsunluutornissa. Hänen mukaansa sellaisia tutkijoita, jotka tekevät yksin vain mitä heitä itseään huvittaa välittämättä mistään mitään ei enää ole olemassa. ”Ja, jos onkin, niin he eivät kyllä kauhean hyvin pärjää. He ovat niin kuin sukupuuttoon kuolemassa oleva laji, tällaiset norsunluutornissa olevat tutkijat”, Kulmala toteaa.

Nuorille Kulmala haluaa haasteista huolimatta luoda toivoa paremmasta: ”Huolimatta siitä, että on tällaisia globaaleja haasteita, vaikka ruuan tuotanto, puhtaan veden riittävyys, ilmasto, ilmanlaatu, biodiversiteetti ja energian riittävyys, niin meillä on toivoa.” Hän luottaa sekä vanhoihin tieteentekijöihin: ”Koska meillä on vakaa tarkoitus löytää näitä yhteyksiä näiden asioiden välillä” että uusiin, tuleviin tieteentekijöihin: ”Tarvitaan ilman muuta uutta sukupolvea ja innostuneita nuoria ja lapsia ilmakehätieteissä että oikeasti pystytään vastaamaan näihin globaaleihin haasteisiin.”

 

Lue lisää:

 

Teksti: Emma Karjalainen.