Ihmeellinen ihminen

Kuinka käytänne tehtiin?

Käytänne on suunnattu esiopetuksen ja oppilaitosten molempia osapuolia hyödyttävään yhteistyöhön. Yhteistyö, jossa esikoululaiset sekä ammattikorkeakoulun opiskelijat toimivat keskenään jaettiin aktiviteetteihin pitkin lukuvuotta.

“Tapasimme toukokuussa Saimian opettajan Mia Blomqvistin ja hän kertoi että opiskelijat tarvitsisivat tietoa 6 vuotiaista lapsista sekä vuorovaikutustaitoihinsa että tieoihinsa millä tavoin heidän kanssaan keskustellaan, miten he ajattelevat ja mikä heitä pelottaa. Yhteistyöajatus jäi silloin itämään.”

Kirsi Rehunen, Taipalsaaren kirkonkylän koulu

Varhaiskasvatuksen osalta toiminta alkoi jo keväällä: “Keväästä elokuuhun kerättiin jokaisen esioppilaan kotona kysymyksiä, ihmiseen, kasvamiseen, terveystarkastuksiin, rokotuksiin, anatomiaan liittyviä kysymyksiä saapui 50. Moni pelkäsi rokotuksia, kouluruokaa ja piti sydämen jyskytystä vaarallisena”.

Esioppilaiden ihmisaiheiset kysymykset lähetettiin Saimiaan, Mia Blomqvistin sairaanhoito ja ensihoito-opiskelijoille. He vastasivat esioppilaille videolla, jolla kutsuivat heidät Saimian työpajapäivään. Opiskelijoiden tavoite oli saada kokemuksia lapsista ja opettaa heille yksikertaisesti ja havainnollisesti miksi sydän tarvitsee liikuntaa, miksi ambulanssi on tärkeä ja mitä siellä tehdään, paljonko ihmisessä on verta, kuinka pitkä on suolisto, miten ihminen kasvaa, mitä aivot tarvitsevat ja miksi rokotuksia annetaan.

Marraskuussa 2019 esioppilaat kiersivät pehmolelujensa kanssa työpajoja ulkona ja sisällä. Näin opettajat kuvaavat pajapäivää: “Esioppilaat oppivat, että sydämen syke onkin tärkeää ja sydän tarvitsee liikuntaa. Monet ruoka-aineet, jotka maistuvat hyvältä sisältävät liikaa suolaa ja sokeria. Opiskelijat ohjasivat ammattitaitoisesti, selkeästi ja empaattisesti. Lapset arvioivat omaa oppimistaan palikoiden ja kuvien avulla”.

Esioppilaat opettivat Luma-viikon illassa opitut asiat vanhemmilleen ja tekivät julisteen havainnollistamaan projektia. Projekti jatkui esiopetusryhmissä leikin, liikunnan, kemiallisten kokeiden (kananmuna eri nesteissä) avulla. Käytänteen tavoitteet oppia opiskelijoiden ja esioppilaiden kanssa yhdessä, toteutui sekä lasten tavoite oppia toiminnallisesti löytäen vastauksia kysymyksiin ihmisestä toteutui, pelkoja poistui, joka näkyi jo terveydenhoitajan vastaanotolla luottavaisena ja suorastaan asiantuntevana käytöksenä.

Unen ja levon merkitys hyvinvoinnissa on monialaisena oppimiskokonaisuutena koko kirkonkylän koulun teemana helmi-maaliskuussa 2020. Projektissamme toteutui ruokakasvatus osana esiopetuksen kasvatuksellista toimintaa, jonka päämääränä on edistää yksilöiden ja yhteisöjen ruokaan liittyvien arvojen, asenteiden, tietojen, taitojen ja toimintatapojen kehittymistä terveyttä edistävään suuntaan.

Käytänteen raportti
Ihminen ihmeteltävänä