Kooditehtävä

Olemme toteuttaneet sitä varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa sopii hyvin myös alakouluun.

Ensimmäisenä ulkoilevalla ryhmällä on tärkeä tehtävä keksiä ulostuleville lapsille pieni tehtävä, jonka he suorittavat ennen vapaan ulkoleikin alkamista.
Lapset nimittävät sitä kooditehtäväksi, jonka suorittaminen ikään kuin avaa oven ulkoleikkeihin.
KOODITEHTÄVÄ voi olla yksin tai pareittain suoritettava.
Havainnointiin, matematiikkaan, vuorovaikutukseen, motoriikkaan liittyvä.
Välillä selkeästi koodauksen logiikalla sarjoittaista toimintaa esimerkiksi ruutuhyppelyä.
Toisinaan painottuvat havainnointiin tai vuorovaikutukseen liittyvät asiat, joita pyritään linkittämään matematiikkaan.