Lastentarhaopettajaliitto palkitsee ansioituneen varhaiskasvatuksen StarT-projektitiimin

StarTissa palkitaan projekteja tehneitä tähtitiimejä, oppimisyhteisöjä sekä aktiivisimmin osallistuvat kunnat. Palkintoja jakavat useat yhteistyökumppanit, jotka mahdollistavat StarTin toiminnan. Palkinnot ovat kunniamainintoja, elämyksiä, tavarapalkintoja, lahjakortteja ja rahapalkintoja. Palkinnot jaetaan alueellisilla StarT-festivaaleilla sekä StarT-gaalassa tämän kevään aikana.

Lastentarhaopettajaliitto on yksi StarTin kauden 2017-2018 yhteistyökumppaneista. LTOL lahjoittaa 200 euron nimikkostipendin on ansioituneelle varhaiskasvatuksen projektitiimille. Stipendin saaja on nyt valittu, he tulevat Oulusta Päiväkoti Piilometsästä. Piilometsän väen projekti käsitteli Rekikylän kivikautista elämää.

Piilometsän väki hyppäsi 5000 vuotta taaksepäin, jolloin kuljettiin rekikelkalla, jota vetivät vetokoirat ja kylän miehet metsästivät, jotta saatiin lihaa nahkoja ja turkiksia. Projektissa Rekikylän elämää tarkasteltiin viiden esihistorian aikaisen lapsen elämän kautta.

StarT-projektitiimi oli yhteydessä päiväkoti Piilometsän tähtitiimiin ja kyseli fiiliksiä voitosta ja mihin stipendirahat mahdollisesti käytetään.

Voitto otettiin ilolla vastaan Piilometsässä, hauskinta videon tekemisessä oli ollut päiväkotikoirat Piitu ja Hippu, jotka eivät osanneet olla vetokoirina.

Kuvassa: Kylän rummuttajatyttö Simil, joka antaa lähtömerkin metsästäjille ja kalasaaliin hakijoille. Similin roolihahmoa esitti Vilja.

Tiimin jäsenet tykkäsivät esittää, äänittää ja kirjoittaa. Jännittäviä hetkiä koettiin myös, kun rumpukapulasta irtosi pää ja samalla Milla sanoi ”Matkaan!”. Kysyttäessä stipendirahoista kuuluu lasten suusta ”Reissuun!”. Kohteina voisi olla Helsinki tai vierailu pandojen luokse.

Päiväkoti Piilometsän projektista voit lukea lisää osoitteesta: http://www.piilometsa.fi/2018/03/hyppy-kivikauden-elamaan.html.

Palkintoja jakavat kaudella 2017-2018 myös URSA, MAOL ry, Tilastokeskus ja Tekniikan akateemiset TEK. Lisäksi alueittain jaetaan vaihtelevia elämyksiä, lahjakortteja, tavara- tai rahapalkintoja. Palkinnoista voit lukea lisää StarTin sivuilta https://start.luma.fi/mista-kyse/nimikkostipendit/.

StarT onnittelee Piilometsän väkeä ja kiittää Lastentarhaopettajanliittoa yhteistyöstä!

 

StarT yleisöäänestyksessä suosikeiksi nousivat Waste busters -tiimin projekti sekä S.O.S projekteja toteuttaneiden koulujen StarT-päiviä kuvaava käytänne!

StarT YouTube -kanavalla on julkaistu kauden 2017 – 2018 kansallisia parhaita sekä kansainvälisessä sarjassa ansioituneimpia StarT-projektivideoita sekä videoita oppimisyhteisöjen hyvistä käytänteistä.  Videoiden tiimoilta järjestettiin  12.3. – 8.4.2018 kansainvälinen yleisöäänestys, jonka tavoitteena oli paitsi jakaa ideoita myös mahdollistaa kaikkien osallistuminen. Äänestäminen tapahtui tykkäämällä videota, jossa on omasta mielestä kuvattu ansioituneinta projektia tai parasta opetuskäytännettä.

Yleisöäänestyksen lasten ja nuorten projektien osalta voitti ylivoimaisella äänimäärällä Waste Busters niminen tiimi Turkista “Lemna grinder” projektillaan.

Hyvien käytänteiden osalta eniten ääniä sai S.O.S. (Save Our Species) projekteja toteuttaneiden koulujen välinen yhteistyö, johon osallistui yhteensä yli 70 projektitiimiä Turkissa.

 

Kansallisessa sarjassa eniten yleisöääniä sai Tie-dye -niminen projekti, jonka on toteuttanut Luovan luonnontieteen ryhmä Kaakkurin koulusta Oulusta.

https://youtu.be/6xxOobQCpOU

Yleisöäänestyksessä eniten tykkäyksiä saaneille tullaan jakamaan Yleisön suosikki -kunniamaininta StarT-gaalassa Tampereella 5.6.2018. Gaala on StarT-kauden huipentuma, jossa palkitaan kansalliset parhaat sekä International LUMA StarT Award -palkinnonsaajat.

Yleisöäänestyksessä menestyminen tullaan huomioimaan osana Kansalliset parhaat -kunniamainintojen sekä International LUMA StarT Award -palkinnonsaajaehdokkaiden valintaa.

Onneksi olkoon kaikille voittajille!

StarT kaudelle osallistui lähes 500 projektia sekä yli 100 hyvää käytännettä, joista yhteensä noin 100 eteni yleisöäänestykseen. Siten jo yleisöäänestykseen pääseminen on hieno saavutus. Kaikki yleisöäänestykseen osallistuneet videot ovat edelleen katsottavissa YouTube-kanavallamme, joten käy tutustumassa, inspiroidu ja opi uutta!

Oppilaat rakentavat tikuista geometrisen kappaleen.

StarT-yleisöäänestys 12.3. – 8.4. – kannusta antamalla äänesi ja innostu upeista projektivideoista ja hyvistä opetuskäytänteistä!

LUMA-keskus Suomi kutsuu kaikki osallistumaan StarT kauden 2017-2018 yleisöäänestykseen. StarT:in YouTube -kanavalla on julkaistu videoita StarT-projekteista ja hyvistä käytänteistä. Käy tutustumassa, inspiroidu ja opi uutta!

Vuonna 2016 LUMA-keskus Suomi -verkosto yhteistyötahoineen on käynnistänyt uusien opetussuunnitelmien mukaisten monialaisten oppimiskokonaisuuksien ja teemaopintojen toteuttamista tukevan StarT-toimintamallin. StarT on suunnattu varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

StarTissa opitaan yhdessä koko oppimisyhteisön voimin toteuttamalla ilmiöpohjaisia ja monialaisia projekteja. Päätavoitteena on lisätä lasten ja nuorten innostusta matematiikkaa, luonnontieteitä ja teknologian opiskelua kohtaan.

StarTin pitkäaikaisena tavoitteena on vakiinnuttaa yhteisöllinen ja innostava StarT-toiminta osaksi koulujen ja muiden oppimisyhteisöjen jokavuotista toimintaa. Lapsista ja nuorista koostuvat tähtitiimit päiväkodeista, kouluista, harrasteryhmistä ja kodeista jakavat oppimisen iloa kansallisessa ja kansainvälisessä StarT-yhteisössä, jossa on kaudella 2016-2017 ollut mukana lähes 800 oppimisyhteisöä 36:sta eri maasta.

StarTin YouTube -kanavalla on julkaistu kansallisten ja kansainvälisten oppimisyhteisöjen tekemiä videoita heidän StarT-projekteistaan sekä StarTin toteuttamiseen liittyvistä hyvistä opetuskäytänteistä. Videoiden kautta jaetaan innostusta ja oppimisen iloa!

Kansallisen ja kansainvälisen yleisöäänestyksen tavoitteena on paitsi jakaa iloa ja  ideoita myös mahdollistaa kaikkien osallistuminen. Tykkäämällä videota, jossa on esitelty sinusta paras StarT -projekti tai hyvä käytänne, voit antaa äänesi kyseiselle projektitiimille tai oppimisyhteisölle. Äänestysaikaa on 8.4. asti.

Äänestämällä voi aidosti vaikuttaa, sillä tykkäykset huomioidaan valittaessa StarT kauden ansioituneimpia projekteja sekä hyviä käytänteitä. Lisäksi eniten tykkäyksiä saaneet palkitaan StarT 2018 -gaalassa yleisön suosikki -kunniamaininnoin. Gaala on sekä kansallisen että kansainvälisen StarT-toiminnan huipentuma ja kuluvana lukuvuonna se järjestetään 5.6.2018 Tampereella osana valtakunnallisia LUMA-päiviä.

ÄÄNESTÄ OMAA SUOSIKKIASI TYKKÄÄMÄLLÄ VIDEOSTA VIIMEISTÄÄN 8.4.

Suorat linkit kansainväliseen yleisöäänestykseen StarTin YouTube -kanavalla:

 

Palkintojen jako.

StarTissa jaetaan oppimisen ilon lisäksi kannustuspalkintoja!

StarTissa palkitaan sekä projekteja tehneitä lasten ja nuorten tiimejä sekä hyvän opetuskäytänteen jakaneita oppimisyhteisöjä. Hienoista palkinnoista kuuluu kiitos StarTin lukuisille yhteistyökumppaneille.

Alueelliset StarT-festivaalit ovat tiedemessujen kaltaisia tapahtumia, joissa keskiössä on oppimisen ilon jakaminen. Tavoitteena on mahdollistaa osallistuminen jopa kaikille mukaan hakeneille tiimeille ja oppimisyhteisöille. Festivaaleilla jaetaan osallistujille erilaisia kannustuspalkintoja:

  • alueelliset palkinnot voivat olla niin elämyksiä, rahapalkintoja kuin lahjakortteja.
  • kansalliset rahapalkinnot 200 – 500 euroa tiimeille ja tiimien vetäjille (jaetaan niillä festivaaleilla, joihin palkittavat ovat ilmoittautuneet –  valinta tehdään verkkolomakkeen tietojen perusteella)

Kansallinen ja kansainvälinen StarT-sarja huipentuu 5.6. Tampereella järjestettävään StarT-gaalaan, jossa ansioituneimpia palkitaan: 

  • Kansallinen paras, kausi 2017-2018 -kunniakirja tiimeille sekä oppimisyhteisöille
  • International LUMA StarT Award -palkinto kansainvälisesti parhaalle tiimille
  • International LUMA StarT Education Award -palkinto kansainvälisesti parhaalle oppimisyhteisölle
  • Jokaisen gaalaan kutsutun matka- ja majoituskustannuksia tuetaan
  • Jokaiseen gaalaan kutsutulla oppimisyhteisön edustajalla on mahdollisuus osallistua valtakunnallisille LUMA-päiville
  • Kunniamaininnat aktiivisimmalle kunnalle, valtiolle ja StarT-lähettiläälle

Kansainvälisen StarTin pääpalkinto on matka Suomeen sisältäen osallistumisen StarT-gaalaan sekä innostavaa LUMA-aineiden oppimiseen ja opetukseen painottuvaa ohjelmaa.

Vielä ehdit mukaan StarT kevään tapahtumiin – hae mukaan täyttämällä verkkolomake tekemistänne projekteista tai omasta hyvästä opetuskäytänteestänne – haku päättyy 18.2.!

 

 

Tilastokeskus kannustaa lapsia ja nuoria tilastomatematiikan pariin yhteistyössä LUMA-keskuksen StarT-toiminnan kanssa

Tilastokeskuksen ja LUMA-keskus Suomen StarT-toiminnan parissa tekemän yhteistyön tavoitteena on kannustaa oppimisyhteisöjä projektioppimiseen sekä tukea lasten ja nuorten harrastuneisuutta ja kiinnostusta erityisesti matematiikkaan. StarTissa lapset ja nuoret oppivat yhdessä toteuttamalla ilmiöpohjaisia ja monialaisia projekteja, jotka linkittyvät LUMA-aineisiin.

LUMA-keskus Suomen ylläpitämällä StarT-toimintamallilla halutaan tukea uusien opetussuunnitelmien mukaisten monialaisten oppimiskokonaisuuksien sekä teemaopintojen toteuttamista projektioppimisen kautta. Yksi tuen muoto on StarT-lähettilästoiminta, jossa myös Tilastokeskus on mukana. StarT-lähettiläät tarjoavat arvokasta apua, tukea ja tietoutta StarTissa mukana oleville oppimisyhteisöille sekä projektityötä tekeville lapsille ja nuorille.

Tämän lisäksi Tilastokeskus tukee toimintaa lahjoittamalla kansallisen nimikkostipendin tiimille, joka käyttää parhaiten tilastollisia menetelmiä StarT-projektissaan. Lasten sarjan stipendin suuruus on 200 euroa ja nuorten sarjan 500 euroa. Stipendi myönnetään tiimille ja tiimin ohjaajalle.

Stipendit luovutetaan voittajatiimeille alueellisilla StarT-festivaaleilla, joita järjestetään maalis-toukokuussa eri puolella Suomea. Festivaaleilla oppimisyhteisöt ja StarT-tähtitiimit saavat tilaisuuden esitellä omaa osaamistaan ja jakaa oppimisen iloa ja riemua.

StarT-kaudelle 2017 – 2018 ja festivaaleille voi hakea mukaan 18.2. asti.

 

Tausta

Tilastokeskus

Tilastokeskus on vuonna 1865 perustettu suomalainen viranomainen, jonka tehtävänä on tuottaa valtaosa Suomen virallisista tilastoista ja on kansainvälisesti merkittävä toimija. Toiminnalla tuetaan demokraattista ja tietoon perustuvaa päätöksentekoa sekä tutkimusta tuottamalla yhteiskuntaoloja kuvaavia luotettavia tilastoja, selvityksiä ja aineistoja. Tilastokeskuksen palveluksessa on noin 800 eri alojen asiantuntijaa Helsingissä ja haastattelijoina eri puolilla maata.

LUMA-keskus Suomen StarT-toimintamalli

Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi LUMA-keskus Suomi -verkosto yhteistyötahoineen on käynnistänyt uusien opetussuunnitelmien mukaisten monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteuttamista tukevan StarT-toimintamallin, joka on suunnattu varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. StarTin päämääränä on tuoda suomalaiselle kasvatus- ja opetusalalle uusi, monitieteinen ja yhteisöllinen StarT-toimintakulttuuri. Tavoitteena on lisätä oivaltamisen ja oppimisen iloa yli oppiainerajojen, LUMA-aineisiin sekä arjen ilmiöihin liittyen. StarT tuo lapsille ja nuorille esiin tulevaisuuden mahdollisuuksia ja nostaa yhteisöllisyyttä Suomessa. Se luo positiivista henkeä sekä uskoa Suomen hyvään tulevaisuuteen. StarT on pitkäaikainen hanke, joka vakiinnutetaan pysyväksi osaksi Suomen LUMA-toimintaa.

 

Professorit vierailulla päiväkodissa.

StarT professorikummit Saimaanharjulla

LUMA-keskus Suomi – verkosto toteuttaa StarT-tiedekerhoja yhteistyössä Professoriliiton kanssa. Kerhoissa vierailevien Professorikummien tehtävänä on toimia kerhossa esikuvana ja innostajana. 

Professorikummit Lappeenrannan Yliopistosta Professori Pertti Silventoinen ja Professori Johanna Naukkarinen vierailivat päiväkoti Satulaivan Puuhiset ryhmän luona Saimaanharjulla Taipalsaarella. Puuhisten kurenniemiprojektissa  professorikummit valmistivat yhdessä lapset kanssa muun muassa katapultteja sekä limaa. 

Katapulttien valmistus ja suunnittelu tapahtui pienryhmissä yhdessä professorikummien kanssa.

Lapset neuvoivat innoissaan toinen toisiaan ja jakoivat ideoitaan toisilleen.

Katapulttien toimintaa päästiin testaamaan, laukaisemalla manteleita ilmaan.

Katapulttien jälkeen vuorossa oli limaisen liman valmistaminen.  

 

Kuvassa: Professorikummi Johanna Naukkarisen avustaa Puuhisia aineiden mittauksessa

Puuhiset tutkivat liman koostumuksen muuttumista yhdessä Professorikummien kanssa, muuttamalla veden lämpötilaa sekä muuttamalla aineiden määriä. Lima syntyi helposti ja raaka-aineina käytettiin kotoa tuttuja ja turvallisia elintarikkeita:

Ohratärkkelystä, perunajauhoja, elintarvikeväri ja vettä.

 

 

Artikkelin kuvat: Kirsi Rehunen, päiväkoti Satulaiva

Kokeile Kemianluokka Gadolinin Löllölima ohjetta ja tutki liman koostumusta!

StarTin Suomi 100 -juhlavuoden Suomen lippu -haasteessa on toteutettu sekä maailman suurin että pienin Suomen lippu.

StarT ja LUMA-keskus Suomi ovat haastaneet kaikki suomalaiset osana juhlavuoden Suomi 100-ohjelmaa toteuttamaan Suomen lippuja yhdessä.  Haasteeseen on voinut ottaa osaa kahdella tavalla:  lähettämällä kuvan tai videon innovatiivisimmasta tai suurimmasta Suomen lipusta. 

Lippuja on toteutettu tämän vuoden aikana ympäri Suomea ja niistä huokuu hienoa Suomi-henkeä sekä iloa ja rohkeutta heittäytyä mukaan juhlistamaan yhteistä isänmaatamme. Ansioituneimpia lippukuvia ja -videoita sai jokainen lähettää ystävilleen ja tuttavilleen itsenäisyyspäivän tervehdyksinä.  

Yhdessä suurin Suomen lippu -haaste heitettiin kunnille ja kuntalaisille. Lippuja toteutettiin omissa tapahtumissa sekä osana muuta kunnassa tai kouluissa järjestettävää Suomi 100- tapahtumaa. Kuntien edustajina ja lipun toteutuksen järjestäjinä oli niin kouluja kuin opiskelijajärjestöjä.  

Suurimman lipun toteutti Kokemäen kaupunki (katso lippuvideo). Lipun tekemisestä vastasi Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Pitkis-Sportin iltajuhlassa 5.7.2017 vierailupäivän päätteeksi. Kyseinen lippu on uutisoitu jo aiemmin maailmanennätyksenä. Valkopaitaiset leiriläiset ottivat väliinsä sinisiin pukeutuneet vanhemmat ja kokemäkeläiset. Yhteensä 22 x 36 m lipussa oli 2372 ihmistä.

Parhaiten modernia teknologiaa kuntahaasteessa hyödynnettiin Jyväskylän suurimmassa lipussa (katso lippuvideo). Molemmat kunnat LUMA-keskus Suomi palkitsee ilmaisella veso-koulutuksella ilmiöpohjaisen ja eheyttävän opetuksen toteuttamiseen oman kunnan kouluissa.  

Innovatiivisimmassa lippukisassa on lippuja toteutettu modernia tai vähemmän modernia teknologiaa käyttäen, mistä tahansa materiaalista, vaikka myös esim. liikkuen, tanssien tai laulaen. Innovatiivisimpana lippuna palkittiin Aalto-yliopistossa, professori Ilkka Tittosen johtamassa tutkimusryhmässä, Nikolai Chekurovin prosessoima pienin Suomen lippu (katso video). Lippukuvan alalaidan mittaskaala 2µm on millimetrin viidessadasosa. Toisin sanoen lipun pituus on suurinpiirtein millimetrin kahdessadasosa.

StarT on LUMA-keskus Suomi -verkoston järjestämä toimintamalli, jonka tavoitteena on innostaa ja tukea lasten ja nuorten luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian harrastuneisuutta sekä tukea uusien opetussuunnitelmien mukaisten monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteuttamista varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

Suomen lippu -haaste on osa virallista Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Lähetä itsenäisyyspäivän tervehdyksenä ainutlaatuisia yhdessä toteutettuja Suomen lippu -kuvia!

StarT ja LUMA-keskus Suomi ovat haastaneet kaikki suomalaiset osana juhlavuoden Suomi 100-ohjelmaa toteuttamaan Suomen lippuja yhdessä.  Haasteeseen on voinut ottaa osaa kahdella tavalla:  lähettämällä kuvan tai videon innovatiivisimmasta tai suurimmasta Suomen lipusta.

Lippuja on toteutettu tämän vuoden aikana ympäri Suomea ja niistä otetut kuvat ja videot tarjoavat hienon mahdollisuuden muistaa ystäviä ja tuttavia itsenäisyyspäivänä.

Jokainen voi lähettää ja jakaa alla olevia Suomen lippu -kuvia tai -videoita ainutlaatuisina itsenäisyyspäivän tehvedyksenä Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi! 

#suomi100 #finland100 #StarTLUMA @lumasuomi

Aalto-yliopiston pienin Suomen lippu-video

Helsingistä Pohjois-Haagan ala-asteen koulun suurin Suomen lippu -video

Jyväskylän suurin Suomen lippu -video

Kokemäen suurin Suomen lippu -video

Lappeenranta University of Technology (LUT):n ylioppilaskunnan Suomen lippu -kuva

Pietarsaaren Itälän koulun oppilaiden Suomen lippu

Itälän koulu -lippu

 

Pirkkalasta Suupanniityn koulun Suomi-tanssivideo

#suomenlippukisa #suomi100 #startluma #suupanniitty #dancedance #flashmob

Julkaissut Suupanniityn koulu 29. marraskuuta 2017

 

Viitasaaresta Kymönkosken koulun Suomen lippu-kuva

kymönkoski-lippukuva

 


StarT ja LUMA-keskus Suomi kiittää kaikkia haasteen vastaanottaneita tiimejä, kuntalaisia sekä kuntia! 

Suomen lippu -haaste on osa Suomi100-juhlavuotta sekä LUMA-keskus Suomen StarT-hanketta.

Lue lisää Suomen lippu -haasteesta.

StarT -tiedekerhoja kouluille ja päiväkodeille: Hae mukaan!

LUMA-­keskus Suomi -­verkosto toteuttaa StarT-­tiedekerhoja yhteistyössä Professoriliiton kanssa. Mukaan voivat ilmoittautua kaiken ikäiset kerhoryhmät kouluista tai päiväkodeista. Jokaiselle mukaan valitulle kerholle pyritään löytämään oma professorikummi!

Kerhot järjestetään joulukuussa 2017 – ­tammikuussa 2018.

 

Yhteistoiminnallista hauskanpitoa tieteen ja teknologian parissa!

StarT-­tiedekerho tarjoaa lapsille elämyksellisiä omakohtaisia tiedekokemuksia, jotka auttavat ymmärtämään tieteen merkityksen myös jokapäiväisessä elämässä.

Professorikummi toimii kerhossa esikuvana ja innostajana. Kerhot ja professorikummit saavat itse määritellä kerhon keston (esim. 3-­6 kertaa) toimintatapansa sekä yhteistyömallinsa omien toiveidensa ja tarpeidensa pohjalta.

Kerhoissa toivotaan toteutettavan StarT-projekti osana kerhoa. Projektien raportointi on auki 18.2.18 asti.

StarT-­kerho voidaan toteuttaa virtuaalisesti esimerkiksi videoiden avulla tai fyysisesti kokoontumalla viikoittain tekemään yhdessä hauskoja kokeita ja projekteja.

Tiedekerholla voi osallistua myös virtuaaliseen StarT GoEdu! -­kerhoon. Virtuaalikerhossa annetaan ohjeet viikoittain omien tutkimusten tekemiseen videomuodossa StarTin verkkosivuilla. Yhdestä kerhovideosta riittää puuhaa koko kerhokerraksi! Myös muita materiaaleja ja tukea on tarjolla.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Hae mukaan lomakkeella: Hakulomake StarT-tiedekerhoksi
Hakuaika päättyy 15.11.2017!

Tulostettava kerhomainos: Start-kerhomainos-final

Saara Hassinen

Healthtech Finlandin toimitusjohtaja Saara Hassinen haluaa auttaa ihmisiä voimaan hyvin

Healthtech Finlandin toimitusjohtaja Saara Hassinen, StarTin Hyvinvointi ja terveys -teeman kummi, halusi jo lapsena auttaa ihmisiä voimaan hyvin. Lääkärin ura vaikutti ilmiselvältä vaihtoehdolta, mutta elämässä käy usein niin, että samaan tavoitteeseen johtaa montakin eri reittiä.

Lapsuuteni suurin haave oli tulla lääkäriksi.

Halusin palavasti vaikuttaa ihmisten terveyteen ja auttaa heitä voimaan hyvin. Valmennuskurssillakin kävin – kaksi päivää – todetakseni, ettei lääkärin työ ei ole minua varten. En jaksanut opetella ulkoa luita ja ruumiin osia!

Kauan ei kuitenkaan tarvinnut miettiä, minne mennä. Olin isän tyttö, ja sähköinsinööri-isäni oli jo vuosia aiemmin vienyt minut Otaniemen kirjastoon katsomaan, mistä tieto löytyy: mikrokorteilta. Hän varmaan salaa toivoi, että tytöstä tulisi insinööri.

Sen verran isän opit vaikuttivat, että päättelin, että insinööri tienaa enemmän kuin luonnontieteilijä. Melkein lääketieteelliseen hakeneena minulla oli matematiikka ja kemia hyvin hallussa, ja laitoin paperit sisään Teknillisen korkeakoulun kemiantekniikan osastolle, jonne pääsin opiskelemaan syksyllä 1987.

Opiskeluaikana minulle valkeni jälleen, että ulkoa opettelu ei ole minua varten.

En halua päntätä aineita ja yhdisteitä, kun laskemalla pääsen helpommalla.

Niin päädyin keskittymään kemian laitetekniikkaan ja tehdassuunnitteluun. Suunnitelmissani oli, kuten opiskelutovereillanikin, mennä joskus Nesteelle tai Kemiralle töihin. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan: tuli 90-luvun alun lama ja työpaikat olivat kiven alla. Korkeakoulu tarjosi onneksi suojatyöpaikan eli tuntiassarin töitä parissakin labrassa ja niin pidin tulevaisuuttani turvattuna.

 

Puhelinsoitosta uudelle uralle

Kuinkas sitten kävikään? – Sain puhelinsoiton: Kemian keskusliitto ja Kemian työnantajien keskusliitto olivat yhdistyneet Kemianteollisuus ry:ksi, ja uuteen liittoon haettiin asiamiehen sijaista. Minut pyydettiin työhaastatteluun, ja monien vaiheiden jälkeen minä olin se onnellinen, joka tehtävään valittiin.

Miksi valinta osui minuun? En tiedä onko se vain sattumaa, mutta haastattelijan vaimo oli vanha uskonnonopettajani. Uskon itse, että sopivuudestani tehtävään oli keskusteltu kotona. Opetus, jonka olen monesti myös opiskelijoille rekryilloissa jakanut on, ettet koskaan voi tietää, kuka menneisyydestäsi auttaa sinua uralla eteenpäin.

Vietin Kemianteollisuudessa 16 mielenkiintoista vuotta. Näin, miten järjestöt ovat näköalapaikkoja, missä saa tehdä tulevaisuutta ja tavata upeita ihmisiä. Opin myös paljon, kun tehtävät vuosien varrella vaihtuivat.

Yllättäen myös nuoruuden haaveet urasta lääketieteen parissa tulivat äkkiä lähelle: sain tehdä työtä yritysten kanssa, jotka kaupallistivat bio- ja lääketieteen tutkimustuloksia!

Bioteollisuutta sain seurata 90-luvun puolesta välistä vuoteen 2009 saakka.

 

Palaset alkavat loksahdella kohdalleen

Seuraavat 7 vuotta koordinoin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää esikaupallista tutkimusta SalWe Oy:ssä. Mukana oli laajasti terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä yrityksiä ja opin, miten yhdessä luotua osaamista voidaan hyödyntää monella tavalla. Myös monet terveysteknologian toimijat tulivat vuosien aikana tutuiksi.

Syksyllä 2016 palaset loksahtivat lopullisesti kohdalleen, kun aloitin terveysteknologian liiton Healthtech Finlandin toimitusjohtajana. Uudessa tehtävässäni voin hyödyntää paitsi järjestökokemusta myös terveysteknologian osaamistani.

Parasta on kuitenkin se, että olen jo vuosia voinut toteuttaa lapsuuden haaveitani olematta lääkäri. Edesmennyt äitinikin kutsui minua ”melkein lääkäriksi”.

Terveysteknologian avulla saan olla mukana edistämässä ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Samaan hengenvetoon voin todeta, että terveysteknologiaa tai mitä tahansa teknologiaa voi tehdä työkseen olematta insinööri. Hyvä peruskoulutus antaa eväät tehdä mitä ja missä vain. Teknologian maailma on osaajalle auki.

 

Artikkeli on aiemmin julkaistu Upea ura -blogissaKirjoittaja: Saara Hassinen.