International LUMA StarT Award 2017 ehdokkaat: kansainvälinen yleisöäänestys

23.5.2017 jaetaan ensimmäisen kerran kansainväliset International LUMA StarT Award –palkinnot satavuotiaan Suomen kunniaksi. StarT on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017. International LUMA StarT Award 2017 myönnetään kolmelle parhaalle tähtitiimille lasten ja nuorten innovatiivisista projektitöistä luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian saralla. LUMA StarT Education Award 2017 myönnetään kolmelle parhaalle oppimisyhteisölle innovatiivisen yhteisöllisen oppimisen toteuttamisesta StarTin parissa: monialaisista projekteista, yhteisöllisyydestä sekä oppimisen ilon jakamisesta. StarT-tuomaristo on valinnut 10 innovatiivisinta ehdokasta kumpaankin sarjaan ja yleisöäänestys käynnistyy 10.5. Molempien sarjojen kolme parasta sekä yleisön suosikit julkaistaan StarT-gaalassa 23.5. klo 13 Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa, jonne myös media on lämpimästi tervetullut!

Ensimmäisen kerran järjestettyyn kansainväliseen StarTiin osallistui yhteensä yli 800 oppimisyhteisöä ja tähtitiimiä yhteensä 36:sta maasta. Luonnontieteiden, matematiikan, teknologian, sekä monien muiden aineiden monialaista, yhteisöllistä, ilmiöpohjaista projektioppimista on StarTin parissa toteutettu ympäri maailmaa lukuvuonna 2016-2017. Aikaan on saatu paljon upeita, luovia projekteja, joista huokuu oppimisen riemu ja yhdessä tekemisen ilo

Yli kahdeksansadan projektityön ja hyvän käytänteen joukosta International LUMA StarT Award 2017 ehdokkaiksi tuomaristo on valinnut sarjassa 10 parasta painottaen arviointikriteereissään luovuutta, kekseliäisyyttä ja yhdessä tekemisen iloa. Arviointiin on vaikuttanut prosessi, joka välittyy tähtitiimien koostamista projektipäiväkirjoista, projektin luomus, sekä luomuksen esittely videomuodossa. Prosessin osalta tuomaristo on arvioinut tiimin yhteistyökykyä, innostuneen hengen välittymistä sekä lasten ja nuorten omaa aktiivisuutta projektin eri vaiheissa. Luomuksen arvioinnissa tuomaristo on painotettu luovuutta, kekseliäisyyttä ja soveltuvuutta ja sen esittelyn osalta lasten ja nuorten oman panoksen näkymistä esittelyvideon suunnittelussa ja toteutuksessa. Projektitöiden yksityiskohtaisempiin arviointikriteereihin voit tutustua täällä.

Raportoiduista hyvistä käytänteistä tuomaristo on valinnut International LUMA StarT Education Award 2017 ehdokkaiksi 10 innovatiivisinta StarTin toteuttamistapaa. Arviointikriteereissä on korostettu yhteisöllisyyden rakentamista sekä yhteistyötä ulkopuolisten tahojen ja muiden oppimisyhteisöjen kanssa. Hyvien käytänteiden yksityiskohtaisempiin arviointikriteereihin voit tutustua täällä.

StarTissa opitaan yhdessä, myös yleisöäänestyksen kautta!

“StarT on innostanut lapsia ja nuoria sekä opettajia ympäri maailmaa. Raportoidut projektityöt ja oppimisyhteisöjen hyvät käytänteet ovat korkeatasoisia. Niistä välittyy oivaltamisen ja onnistumisen ilo, joka on yksi StarTin päätavoitteista. Jakamalla parhaita ideoita tehtyjen videoiden kautta kaikki oppivat toisiltaan”, sanoo tuomariston puheenjohtaja, StarT-hankkeen johtaja, professori Maija Aksela LUMA-keskus Suomesta.

Tuomariston valitsemat International LUMA StarT Award 2017 -ehdokkaat näkyvät alla. Käy tutustumassa, inspiroidu ja opi uutta! Äänestä suosikkiasi 21.5. mennessä.

  1. Cave project, Agrupamento de Escolas Cidade do Entroncamento, Francisco Gonçalves José Dias Rute Nunes, Portugali
  2. Flight/Aviation project, Echipa Multitouchnme, Georgeta Cozma, Chereche Nicoleta Students: Mihalca Patrik , Mihai Olariu, Codru Erdei, Toni Caia, Romania
  3. Mathematics of the chestnut, Szivárvány Kindergarten, Kistelek, Éva Virágné Szqcs and Csilla Novák, Unkari
  4. Nature and environment project, Šiaurės licėjaus, Lina Kiliauskait’s kindergarten group, Liettua
  5. Programming and robotics project, TriRoboNauts, Spahou Stefania, Staridas Vasileios, Roumeliotis Fotios, Stafila Galini, Siomos Nektarios, Kreikka
  6. Protect & live project, Büyükçekmece Atatürk Anatolian High School, Nilgün Erentay’s and Nejdet Köker’s group, Turkki
  7. SOS glove project, Semesta Billingual Boarding School, Bryan Tanamas Fachry Adam El-Yaqien Mucharam Sultan Gemilang Kemadi, Indonesia
  8. Stars and space project, Salesian School Santo Domingo Savio, Jose Maria Diaz Fuentes, José Illana Lope Jimena Díaz del Álamo Elena López Sevilla Laura García Morcillo Ana Soledad Lara Fernández, Espanja
  9. Weather ball project, Veikkolan yhtenäiskoulu, Aki Kukkosen johdolla 5A + 5B + 7-9lk oppilaat, Suomi
  10. Well being project about bread, National Science and Technology Development Agency, Supranee Sitthipairojsakul’s group, Thaimaa

Tuomariston valitsemat International LUMA StarT Award Education 2017 -ehdokkaat näkyvät alla. Äänestä suosikkiasi 21.5. mennessä!

  1. Collaboration among geography, chemistry and social studies teachers in an interdisciplinary project, Pirkkalan yläaste, Kati Lahtinen, Suomi
  2. Collaboration of education and teacher training programme through StarT, MTA-SZTE Science Education Research Group, Faculty of Science and Informatics US, Erzsébet Korom, Unkari
  3. Collaboration with Physical Cultural and Sports Centre, Jonava children’ nursery-kindergarten “The Sun”, Natalija Zuravlioviene, Liettua
  4. Collaboration with Science on Stage Turkey -project, Päiväkoti Satulaiva, Taipalsaari, Kirsi Rehunen, Suomi
  5. Collaborative StarT fair, Odessa ORT Zhabotinski school, Anna Michurina, Ukraina
  6. Community outreach, Green group, Khadija Azaitraoui, Marokko
  7. Developing a learning module for studying mathematics in one’s surroundings, IES Santo Domingo, Eva Acosta Gavilán, Espanja
  8. Developing student workshops in learning community, Primary School ” Miroslav Anti”, Gordana Hajdukovi-Jandri, Serbia
  9. Involving the entire school community in StarT, Betygala Maironis gymnasium, Saule Tiskuviene, Liettua
  10. Series of activities to foster STEAM education in primary schools, De Creatieve STEM, Sanne Cools, Belgia

Sekä projektien tähtitiimien että hyvien käytänteiden videonäytteet ja oppimispäiväkirjat löytyvät täältä.

StarTissa toteutetaan monialaisia teemaopintoja – tervetuloa mukaan!

StarT on LUMA-keskus Suomi -verkoston ja sen yhteistyötahojen käynnistämä uusien opetussuunnitelmien mukainen toimintamalli, jolla tuetaan monialaisten oppimiskokonaisuuksien ja teemaopintojen toteuttamista varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

StarTin päätavoitteena on lisätä lasten ja nuorten innostusta matematiikkaa, luonnontieteitä ja teknologian opiskelua kohtaan innostavien projektien kautta.

StarTin pitkäaikaisena tavoitteena on vakiinnuttaa yhteisöllinen ja innostava StarT-toiminta osaksi koulujen ja muiden oppimisyhteisöjen jokavuotista toimintaa. Tähtitiimit päiväkodeista, kouluista, harrasteryhmistä ja kodeista jakavat oppimisen iloa kansallisessa ja kansainvälisessä StarT-yhteisössä yhteisten tapahtumien ja yleisöäänestysten kautta.

Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan StarT-toimintaan! Äänestys on auki verkossa 21.5. asti.

Kuva: LUMA-keskus Suomi