Ansioitunut varhaiskasvatuksen tähtitiimi palkittiin Lastentarhaopettajaliiton nimikkostipendillä

Lastentarhaopettajaliitto on yksi StarTin kauden 2018-2019 yhteistyökumppaneista. LTOL lahjoitti 200 euron nimikkostipendin ansioituneelle varhaiskasvatuksen projektitiimille. Nimikkostipendi jaettiin Lappeenrannan StarT-festivaaleilla Pihatähtimöitä sukissa ja muita siemen- ja itämistutkimuksia – projektille.

Päiväkoti Satulaivan Puuhisten projektin Pihatähtimöitä sukissa ja muita siemen- ja itämistutkimuksia oli täynnä oppimisen iloa. Lapset nauttivat ja keksivät lisäkysymyksiä, oppivat ja kehittyivät, kertoo ryhmän varhiaskasvattaja Kirsi Rehunen. Projekti tutustutti lapset kasveihin sekä ruuan alkuperään.

Mukana projektia tukemassa olivat lähikaupat, Ruokapalvelut sekä Satulaivan suurkeittiö. Lounaalla suurkeittiön väki kävi kertomassa projektitiimille ravintoaineista, vitamiineista sekä mitä lounas sisältää.

Sukkakävely vei Puuhiset tutkimaan siemeniä, luontoa, kasveja ja ruokaa. Ruoka oli projektissa maistelun, haistelun, tunnustelun ja tutkimisen kohde. Puuhiset ovat saaneet siemeniin liittyviä kotitehtäviä sekä tuoda päiväkotiin kotoa maisteltaviksi siemenistä kasvaneita hedelmiä, vihanneksia ja marjoa. Vanhemmat ovat voineet seurata lastensa projektin etenemistä nettisivujen välityksellä.

Kun oltiin tiedemiehiä uskalsi maistaa onnenpyörän näyttämän väristä marjaa tai kasvista. Ruokalassa en aina uskalla. Sininen oli parasta. Se oli mustikka

Esioppilas, Päiväkoti Satulaiva

Siemen- ja itämistutkimusten lomassa lapset ovat kasvattaneet englannin kielen sanastoa. Renhunen on käyttänyt Lilu’s House -materiaalin Wordwheel sanapyörää apuna, johon hän on tallentanut lasten oppimia englanninkielisiä sanoja. Sanat ovat liittyneet muun muassa siemeniin, kasveihin sekä kasvien kasvutekijöihin.

Esikoululaisten palaute projektista ja siihen liittyvistä tehtävistä on ollut hyvin positiivista. Oppilaat ovat olleet innoissaan tiedemiehenä toimimisesta ja etenkin erilaiset maistamiset ovat herättäneet Puuhisten uteliaisuuden.

Puuhiset esittelemässä projektiaan tuomaristolle Lappeenrannan StarT-festivaaleilla

StarT-väki onnittelee Puuhisia upeasta ja laaja-alaisesta projektista!

Ilmoittautuminen StarT kaudelle 2019-2020 alkaa toukokuussa, lue lisää StarTista ja sen yhteisöllisistä tapahtumista täältä.