Projektitöiden esittelyä Niittykummun koulun StarT-päivässä.

Niittykummun koulun oppilaiden projektityöskentely huipentui koulun omiin avaruusmessuihin

Me StarTissa kannustamme järjestämään pienen tai suuren StarT-päivän omassa oppimisyhteisössänne. Päivän tarkoitus on jakaa tekemisen iloa omassa oppimisyhteisössä. Näin tehtiin Espoossa Niittykummun koulussa, jossa pidettiin  Avaruusmessut.

Niittykummun koulussa  pidettiin Avaruusmessut torstaina 22.11.2018, jonka järjestivät yhdeksän ryhmää kahdelta eri luokalta. Projektiin osallituivat kaksikielinen luokka 5B (suomi-englanti)  sekä suomenkielinen 2a. Luokat yhdistivät voimansa viideksi viikoksi, ja keskittyivät avaruusprojektiin.

Projekti hallinnoi suurta osaa lukujärjestyksistä näinä viikkoina, ja tarkoituksena oli luoda jokin tiedollinen ja taidollinen työ avaruuteen liittyen. Nämä lopputyöt tulivat sitten messuvieraiden nähtäväksi ja koettavaksi, ryhmäläisten itsensä esitteleminä ja kertomina.

Viikkojen aikana projektilaiset saivat myös vieraita – kirjastosta tuli avaruuskirjavinkkaaja käymään, Helsingin yliopistolta astrofyysikko, ja Kirkkonummen Komeetta-yhdistyksestä tähtitiedeharrastaja. Opettajajohtoisesti pidettiin myös pajatunteja, joilla opittiin avaruutta tutkivista laitteistoista, greenscreen-kuvankäsittelyä sekä avaruuskirjallisuuden tutkimista.

Torstain aamutunnilla koulun käytävillä kävi kuhina, kun yhdeksän ryhmää rymsteerasi, kytki, asetteli ja ripusteli, ja laittoi messupisteitään valmiiksi. Koulun jokaisessa kolmessa kerroksessa oli messumeininkiä esillä, joten vierailijat saivat samalla nähdä projektien lisäksi, pienen vilauksen koulun muistakin tiloista.

Projektit ja messut olivat suuri menestys

Messuilla ryhmät esittelivät töidensä tuloksia. Vieraat saivat nähdä muun muassa mallinnettuja aurinkokuntia, raketti-

origameja, tiedontäyteisiä diaesityksiä, avaruus-uutisia, osallistua Kahoot!-visailuihin, sekä pelata Scratchilla koodattua peliä. Messuvieraina oli koulun muiden luokkien ja opettajien lisäksi projektilaisten vanhempia ja isovanhempia, tutkija Turun yliopistolta sekä toimittaja Ursan Tähdet ja avaruus -lehdestä.

Projekti ja messut olivat suuri menestys, ja hienon työn tehneet oppilaat pääsevät vielä parin viikon päästä elämykselliselle retkelle Heurekaan.

Käy lukemassa lisää projektin kulusta sekä Avaruusmessuista Niittykummun koulun blogista.


Kiinnostaako oma messupäivä teidän oppimisyhteisöissänne? Lähde mukaan projektioppimisen matkalle ja ilmoittaudu mukaan StarT-kaudelle 2018-2019!

Psssst! Muistathan jakaa projektioppimisen ilon aihetunnisteella #startluma

 

Artikkelin kirjoittaja: Niittykummun koulun oppilaat ja Veera Sinikallio (StarT/LUMA)

Kuvat: Niittykummun koulu