Ehdokkaat kansainvälisen LUMA StarT Award 2022 -palkinnonsaajaksi on valittu

StarT-palkinnonsaajat poseeraavat ulkona rollupin edessä.

Kansainväliset International LUMA StarT Award –palkinnot jaetaan kuudetta kertaa koko kauden huipentavassa StarT Gaalassa, joka järjestetään 13.6. Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella. Tilaisuutta on mahdollista seurata myös etänä. Palkittavat projektit ja käytänteet valitaan alla lueteltujen ehdokkaiden joukosta.

LUMA-keskus Suomi on järjestänyt vuodesta 2016 luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian monialaista projektioppimista, oppimisen iloa ja ideoiden jakamista tukevaa yhteisöllistä StarT-ohjelmaa. Oppimisen ilo on inspiroinut niin oppijoita kuin opettajia ja muita kasvattajia osallistumaan StarT-toimintaan myös kautena 2021-2022 runsain joukoin.

Parhaat projektit ja opetuskäytänteet palkitaan

Kansainvälisen StarT-kilpailun tuomarointi on monivaiheinen prosessi, johon kuuluvat esikarsinta, kansallinen tuomarointi sekä kansainvälinen tuomarointi. Tuomaroinnissa on nyt edetty kansainvälisen StarT-kilpailun palkinnonsaajaehdokkaiden valintaan. Kummastakin kilpailusarjasta on valittu kymmenen palkinnonsaajaehdokasta. Kansainvälisen StarT-kilpailun voittajat valitsee päätuomaristo, johon kuuluvat tänä vuonna professori Maija Aksela (Helsingin yliopisto, LUMA-keskus Suomen johtaja), professori Joseph Krajcik (Michigan State University, USA; Director, CREATE for STEM Institute) ja professori Prof. Marina Milner-Bolotin (University of British Columbia, Vancouver, CA; Chair of the Department of Curriculum and Pedagogy Graduate Advisory Committee). Voittajat julkistetaan kansainvälisessä StarT Gaalassa kesäkuussa.

International LUMA StarT Award 2022 -palkinto myönnetään kolmelle parhaalle lasten ja nuorten ryhmälle eli tähtitiimille ja tiimin ohjaajille. Projektitöiden arvioinnissa painotetaan erityisesti lasten ja nuorten omaa aktiivisuutta ja luovuutta.

LUMA StarT Education 2022 -palkinto myönnetään kolmelle parhaalle oppimisyhteisölle hyvästä opetuskäytänteestä. Arviointikriteereissä on korostettu innovatiivisuutta, tutkimuksellisuutta sekä yhteisöllisyyden rakentamista niin omassa oppimisyhteisössä kuin sen ulkopuolisten tahojen kanssa.

Lue kuluvan kauden arvioinnista sekä arviointikriteereistä Arviointi -sivultamme.

Ehdokkaat kansainvälisen LUMA StarT Award 2022 -palkinnonsaajiksi

Estudi de la contaminació atmosfèrica a Martorell, INS Pompeu Fabra, Espanja

Urban Farming as alternative adaptation for climate change and source of income for urban community in the pandemic era, Matoa D5, Indonesia

Green Space, Veikkolan yhtenäiskoulu, Suomi

Additional Factors In Growth, Lyseonmäen koulu, Suomi

Sustainable recycling of contaminated sediment in Yantian River, Yangang Primary school, Kiina

The Exploration of the Secrets of Mangrove Roots — Exploring the Ecological Value of Mangrove Windbreak and Sand Fixation, Shenzhen Yantian Donghe Branch of Foreign Language Primary School, Kiina

Disaster Search and Rescue UAV Project -The Servator, Vinschool Education System, Vietnam

Comparing the ratio of Aluminum migration to the food from different kinds of aluminum foil, ISO Education School, Jordania

Silk threads, Ismailli Secondary School, Azerbaidžan

Just Breath, Terakki Vakfı Özel Şişli Terakki Tepeören Anadolu Lisesi, Turkki

Ehdokkaat kansainvälisen LUMA StarT Education Award 2022 -palkinnonsaajiksi

Music hearing with hearing-impaired friends, Korean teachers for STEAM education, Etelä-Korea

Science picnic, ”2 x 2” science club, Italia

Learning based on crisis and disaster management skills, Elementary school ”bani aouf”, Tunisia

A Model of Organizing Online Experiential Activities for Secondary School Students, Cau Giay Secondary School, Vietnam

The Planetarium, Zarqa University Schools and KGs, Jordania

Golden Time, Liangfeng Primary School Zhangjiagang, Kiina

Bud Green Action – The Aerosol Cultivation System, Wentianxiang Primary school, Kiina

Project of sleep, Pikkolan koulu, Suomi

EARTH IS OUR HOME WE AREN’T ALONE, BAHÇEŞEHİR ANAOKULU, Turkki

The Story of Tastes That Remain in an Ever-Changing World “Omniscient Foods”, MAYA ORTAOKULU, Turkki

Lämpimät onnittelut kaikille kärkikymmenikköön päässeille!

Yleisöäänestys ja yleisön suosikkien valinta

Toukokuun aikana järjestetään perinteikäs yleisöäänestys, jonka äänestystulosten perusteella valitaan kansainvälisen kilpailun yleisön suosikkikäytänne sekä suosikkiprojekti. Äänestys suoritetaan tänä vuonna äänestyslomakkeen avulla, joka julkaistaan piakoin. Pysy kuulolla ja kerro suosikkisi!