StarT-yleisöäänestys 18.3. – 7.4. – kannusta oppimisyhteisöjä ja innostu upeista projekteista ja hyvistä opetuskäytänteistä!

LUMA-keskus Suomi kutsuu kaikki osallistumaan StarT kauden 2018-2019 yleisöäänestykseen. StarT:in YouTube -kanavalla on julkaistu videoita StarT-projekteista ja hyvistä käytänteistä. Käy tutustumassa, inspiroidu ja äänestä suosikkiasi!

Vuonna 2016 LUMA-keskus Suomi -verkosto yhteistyötahoineen on käynnistänyt uusien opetussuunnitelmien mukaisten monialaisten oppimiskokonaisuuksien ja teemaopintojen toteuttamista tukevan StarT-toimintamallin. StarT on suunnattu varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

StarTissa opitaan yhdessä toteuttamalla ilmiöpohjaisia ja monialaisia projekteja. Päätavoitteena on lisätä lasten ja nuorten innostusta matematiikkaa, luonnontieteitä ja teknologian opiskelua kohtaan. Lisäksi StarTissa mukana olevat oppimiyhteisöt jakavat hyviä opetuskäytänteitään.

StarTin pitkäaikaisena tavoitteena on vakiinnuttaa yhteisöllinen ja innostava toimintamalli osaksi koulujen ja muiden oppimisyhteisöjen jokavuotista toimintaa. Lapsista ja nuorista koostuvat tiimit päiväkodeista, kouluista, harrasteryhmistä ja kodeista jakavat oppimisen iloa kansallisessa ja kansainvälisessä StarT-yhteisössä, jossa on kaudella 2018-2019 ollut mukana  noin 600 oppimisyhteisöä 30:sta eri maasta.

StarTin YouTube -kanavalla on julkaistu sekä kansallisten että kansainvälisten oppimisyhteisöjen tekemiä videoita lasten ja nuorten StarT-projekteista sekä hyvistä opetuskäytänteistä. Videoiden kautta jaetaan innostusta ja oppimisen iloa!

Kansallisen ja kansainvälisen yleisöäänestyksen tavoitteena on paitsi jakaa iloa ja  ideoita myös mahdollistaa kaikkien osallistuminen. Tykkäämällä videota, jossa on esitelty sinusta paras StarT -projekti tai hyvä käytänne, voit antaa äänesi kyseiselle projektitiimille tai oppimisyhteisölle. Äänestysaikaa on 7.4. asti.


Käy tutustumassa, inspiroidu ja äänestä suosikkiasi viimeistään 7.4.!


Äänestämällä voi aidosti vaikuttaa, sillä tykkäykset huomioidaan valittaessa StarT kauden ansioituneimpia projekteja sekä hyviä käytänteitä. Lisäksi eniten tykkäyksiä saaneet palkitaan StarT 2019 -gaalassa yleisön suosikki -kunniamaininnoin. Gaala on sekä kansallisen että kansainvälisen StarT-toiminnan huipentuma ja kuluvana lukuvuonna se järjestetään 6.6.2019 Jyväskylässä osana valtakunnallisia LUMA-päiviä.


Suorat linkit kansainväliseen yleisöäänestykseen:


Artikkelin kuva: Vuoden 2018 yleisöäänestyksen kansainvälisten projektien sarjassa voittanut tiimi GFL WASTE BUSTERS S.O.S Project. Katso tästä projektivideo

Lastentarhaopettajaliitto palkitsee ansioituneen varhaiskasvatuksen StarT-projektitiimin

StarTissa palkitaan projekteja tehneitä tähtitiimejä, oppimisyhteisöjä sekä aktiivisimmin osallistuvat kunnat. Palkintoja jakavat useat yhteistyökumppanit, jotka mahdollistavat StarTin toiminnan. Palkinnot ovat kunniamainintoja, elämyksiä, tavarapalkintoja, lahjakortteja ja rahapalkintoja. Palkinnot jaetaan alueellisilla StarT-festivaaleilla sekä StarT-gaalassa tämän kevään aikana.

Lastentarhaopettajaliitto on yksi StarTin kauden 2017-2018 yhteistyökumppaneista. LTOL lahjoittaa 200 euron nimikkostipendin on ansioituneelle varhaiskasvatuksen projektitiimille. Stipendin saaja on nyt valittu, he tulevat Oulusta Päiväkoti Piilometsästä. Piilometsän väen projekti käsitteli Rekikylän kivikautista elämää.

Piilometsän väki hyppäsi 5000 vuotta taaksepäin, jolloin kuljettiin rekikelkalla, jota vetivät vetokoirat ja kylän miehet metsästivät, jotta saatiin lihaa nahkoja ja turkiksia. Projektissa Rekikylän elämää tarkasteltiin viiden esihistorian aikaisen lapsen elämän kautta.

StarT-projektitiimi oli yhteydessä päiväkoti Piilometsän tähtitiimiin ja kyseli fiiliksiä voitosta ja mihin stipendirahat mahdollisesti käytetään.

Voitto otettiin ilolla vastaan Piilometsässä, hauskinta videon tekemisessä oli ollut päiväkotikoirat Piitu ja Hippu, jotka eivät osanneet olla vetokoirina.

Kuvassa: Kylän rummuttajatyttö Simil, joka antaa lähtömerkin metsästäjille ja kalasaaliin hakijoille. Similin roolihahmoa esitti Vilja.

Tiimin jäsenet tykkäsivät esittää, äänittää ja kirjoittaa. Jännittäviä hetkiä koettiin myös, kun rumpukapulasta irtosi pää ja samalla Milla sanoi ”Matkaan!”. Kysyttäessä stipendirahoista kuuluu lasten suusta ”Reissuun!”. Kohteina voisi olla Helsinki tai vierailu pandojen luokse.

Päiväkoti Piilometsän projektista voit lukea lisää osoitteesta: http://www.piilometsa.fi/2018/03/hyppy-kivikauden-elamaan.html.

Palkintoja jakavat kaudella 2017-2018 myös URSA, MAOL ry, Tilastokeskus ja Tekniikan akateemiset TEK. Lisäksi alueittain jaetaan vaihtelevia elämyksiä, lahjakortteja, tavara- tai rahapalkintoja. Palkinnoista voit lukea lisää StarTin sivuilta https://start.luma.fi/mista-kyse/nimikkostipendit/.

StarT onnittelee Piilometsän väkeä ja kiittää Lastentarhaopettajanliittoa yhteistyöstä!

 

StarT -tiedekerhoja kouluille ja päiväkodeille: Hae mukaan!

LUMA-­keskus Suomi -­verkosto toteuttaa StarT-­tiedekerhoja yhteistyössä Professoriliiton kanssa. Mukaan voivat ilmoittautua kaiken ikäiset kerhoryhmät kouluista tai päiväkodeista. Jokaiselle mukaan valitulle kerholle pyritään löytämään oma professorikummi!

Kerhot järjestetään joulukuussa 2017 – ­tammikuussa 2018.

 

Yhteistoiminnallista hauskanpitoa tieteen ja teknologian parissa!

StarT-­tiedekerho tarjoaa lapsille elämyksellisiä omakohtaisia tiedekokemuksia, jotka auttavat ymmärtämään tieteen merkityksen myös jokapäiväisessä elämässä.

Professorikummi toimii kerhossa esikuvana ja innostajana. Kerhot ja professorikummit saavat itse määritellä kerhon keston (esim. 3-­6 kertaa) toimintatapansa sekä yhteistyömallinsa omien toiveidensa ja tarpeidensa pohjalta.

Kerhoissa toivotaan toteutettavan StarT-projekti osana kerhoa. Projektien raportointi on auki 18.2.18 asti.

StarT-­kerho voidaan toteuttaa virtuaalisesti esimerkiksi videoiden avulla tai fyysisesti kokoontumalla viikoittain tekemään yhdessä hauskoja kokeita ja projekteja.

Tiedekerholla voi osallistua myös virtuaaliseen StarT GoEdu! -­kerhoon. Virtuaalikerhossa annetaan ohjeet viikoittain omien tutkimusten tekemiseen videomuodossa StarTin verkkosivuilla. Yhdestä kerhovideosta riittää puuhaa koko kerhokerraksi! Myös muita materiaaleja ja tukea on tarjolla.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Hae mukaan lomakkeella: Hakulomake StarT-tiedekerhoksi
Hakuaika päättyy 15.11.2017!

Tulostettava kerhomainos: Start-kerhomainos-final