Kansalliset kannustuspalkinnot on jaettu

Yhteistyökumppanimme mahdollistavat ja palkitsevat

StarTin yhteistyökumppanit mahdollistavat kevään monipuoliset StarT-tapahtumat sekä oppimisyhteisöjen ja projektitiimien palkitsemisen. LUMA-keskus Suomella ja StarTilla on tänä lukuvuonna noin 50 yhteistyökumppania, jotka haluavat antaa tukensa tulevaisuuden tekijöille: lapsille ja nuorille. Tänä vuonna jaoimme kansalliset kannustuspalkinnot palkintojenjakotilaisuudessa osana StarTin virtuaaliviikkoa.

Kansallisista palkinnoista saamme kiittää yhteistyökumppaneitamme. Suomen Luokanopettajat ry palkitsee leffalippupaketilla yhden lasten projektitiimin sekä lahjoittaa tiimin opettajalle Luokanopettajan päiväkirjan tulevalle lukuvuodelle. Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry palkitsee Minun LUMAni -teemaisen projektin tai käytänteen elämyspalkinnoilla esimerkiksi luontokohteisiin. Matemaattisten aineiden opettajien liitto MAOL ry palkitsee kaksi opettajaa oppilasryhmineen vuoden lisenssillä maol2 oppimisympäristöön matematiikan, fysiikan ja/tai kemian opetukseen liittyvästä projektityöstä tai käytänteestä. Innokas-verkosto jakaa Keksimisen pedagogiikka -kirjapalkinnon opettajalle. Näiden lisäksi URSA lahjoittaa yhteensä 10 Tähdet ja avaruus -lehden vuosikertaa alueellisten StarT-festareiden osallistujille. 

Kansalliset kannustuspalkintojen saajat

  • Suomen Luokanopettajat ry palkitsee Jyväskylän normaalikoulun Kilppis-projektin
  • Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry palkitsee Päiväkoti Satulinnan Syksyn satoa -projektin
  • Matemaattisten aineiden opettajien liitto MAOL ry palkitsee Lauttasaaren yhteiskoulun ja Lauttasaaren ala-asteen koulun käytänteen Lasten tiedekysymykset sekä Mertalan koulun Pelastakaa pingviinit -käytänteen.
  • Innokas-verkosto jakaa Keksimisen pedagogiikkaa kirjapalkinnon Ulla Martoselle Hietalahden koulusta Banaani & kärpästen vallankumous -projektista 

Lämpimät onnittelut kaikille palkinnonsaajille! Palkinnoista voit lukea lisää täältä. Projektien ja hyvien käytänteiden videoihin voit tutustua Padlet alustallamme. Täältä löydät projektien videot ja täältä käytänteiden videot.