StarT-palkinnonsaajat poseeraavat vuoden 2022 gaalassa.

International LUMA StarT Award 2022 -Palkinnonsaajat On Valittu!

LUMA-keskus Suomi -verkosto palkitsi lasten, nuorten ja oppimisyhteisöjen parhaita tiede- ja teknologiaprojekteja maanantaina 13.6. kansainvälisessä StarT-gaalatilaisuudessa.

International LUMA StarT –palkinnot jaettiin tänä vuonna kuudetta kertaa. Tänä vuonna gaala järjestettiin paikan päällä Aalto-yliopistolla ja gaalalähetystä oli mahdollista seurata myös verkon välityksellä. International LUMA StarT Award 2022 -palkinto jaettiin kolmelle parhaalle luonnontieteisiin, matematiikkaan tai teknologiaan liittyvälle projektityölle, joita lapset ja nuoret ympäri maailmaa ovat toteuttaneet. International LUMA StarT Education 2022 -palkinto jaettiin kolmelle oppimisyhteisölle parhaasta opetuskäytänteestä monialaisen, tutkimuksellisen ja ilmiöpohjaisen opetuksen toteuttamiseen liittyen.

Continue reading International LUMA StarT Award 2022 -Palkinnonsaajat On Valittu!
StarT-palkinnonsaajat poseeraavat ulkona rollupin edessä.

Ehdokkaat kansainvälisen LUMA StarT Award 2022 -palkinnonsaajaksi on valittu

Kansainväliset International LUMA StarT Award –palkinnot jaetaan kuudetta kertaa koko kauden huipentavassa StarT Gaalassa, joka järjestetään 13.6. Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella. Tilaisuutta on mahdollista seurata myös etänä. Palkittavat projektit ja käytänteet valitaan alla lueteltujen ehdokkaiden joukosta.

LUMA-keskus Suomi on järjestänyt vuodesta 2016 luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian monialaista projektioppimista, oppimisen iloa ja ideoiden jakamista tukevaa yhteisöllistä StarT-ohjelmaa. Oppimisen ilo on inspiroinut niin oppijoita kuin opettajia ja muita kasvattajia osallistumaan StarT-toimintaan myös kautena 2021-2022 runsain joukoin.

Parhaat projektit ja opetuskäytänteet palkitaan

Kansainvälisen StarT-kilpailun tuomarointi on monivaiheinen prosessi, johon kuuluvat esikarsinta, kansallinen tuomarointi sekä kansainvälinen tuomarointi. Tuomaroinnissa on nyt edetty kansainvälisen StarT-kilpailun palkinnonsaajaehdokkaiden valintaan. Kummastakin kilpailusarjasta on valittu kymmenen palkinnonsaajaehdokasta. Kansainvälisen StarT-kilpailun voittajat valitsee päätuomaristo, johon kuuluvat tänä vuonna professori Maija Aksela (Helsingin yliopisto, LUMA-keskus Suomen johtaja), professori Joseph Krajcik (Michigan State University, USA; Director, CREATE for STEM Institute) ja professori Prof. Marina Milner-Bolotin (University of British Columbia, Vancouver, CA; Chair of the Department of Curriculum and Pedagogy Graduate Advisory Committee). Voittajat julkistetaan kansainvälisessä StarT Gaalassa kesäkuussa.

International LUMA StarT Award 2022 -palkinto myönnetään kolmelle parhaalle lasten ja nuorten ryhmälle eli tähtitiimille ja tiimin ohjaajille. Projektitöiden arvioinnissa painotetaan erityisesti lasten ja nuorten omaa aktiivisuutta ja luovuutta.

LUMA StarT Education 2022 -palkinto myönnetään kolmelle parhaalle oppimisyhteisölle hyvästä opetuskäytänteestä. Arviointikriteereissä on korostettu innovatiivisuutta, tutkimuksellisuutta sekä yhteisöllisyyden rakentamista niin omassa oppimisyhteisössä kuin sen ulkopuolisten tahojen kanssa.

Lue kuluvan kauden arvioinnista sekä arviointikriteereistä Arviointi -sivultamme.

Ehdokkaat kansainvälisen LUMA StarT Award 2022 -palkinnonsaajiksi

Estudi de la contaminació atmosfèrica a Martorell, INS Pompeu Fabra, Espanja

Urban Farming as alternative adaptation for climate change and source of income for urban community in the pandemic era, Matoa D5, Indonesia

Green Space, Veikkolan yhtenäiskoulu, Suomi

Additional Factors In Growth, Lyseonmäen koulu, Suomi

Sustainable recycling of contaminated sediment in Yantian River, Yangang Primary school, Kiina

The Exploration of the Secrets of Mangrove Roots — Exploring the Ecological Value of Mangrove Windbreak and Sand Fixation, Shenzhen Yantian Donghe Branch of Foreign Language Primary School, Kiina

Disaster Search and Rescue UAV Project -The Servator, Vinschool Education System, Vietnam

Comparing the ratio of Aluminum migration to the food from different kinds of aluminum foil, ISO Education School, Jordania

Silk threads, Ismailli Secondary School, Azerbaidžan

Just Breath, Terakki Vakfı Özel Şişli Terakki Tepeören Anadolu Lisesi, Turkki

Ehdokkaat kansainvälisen LUMA StarT Education Award 2022 -palkinnonsaajiksi

Music hearing with hearing-impaired friends, Korean teachers for STEAM education, Etelä-Korea

Science picnic, ”2 x 2” science club, Italia

Learning based on crisis and disaster management skills, Elementary school ”bani aouf”, Tunisia

A Model of Organizing Online Experiential Activities for Secondary School Students, Cau Giay Secondary School, Vietnam

The Planetarium, Zarqa University Schools and KGs, Jordania

Golden Time, Liangfeng Primary School Zhangjiagang, Kiina

Bud Green Action – The Aerosol Cultivation System, Wentianxiang Primary school, Kiina

Project of sleep, Pikkolan koulu, Suomi

EARTH IS OUR HOME WE AREN’T ALONE, BAHÇEŞEHİR ANAOKULU, Turkki

The Story of Tastes That Remain in an Ever-Changing World “Omniscient Foods”, MAYA ORTAOKULU, Turkki

Lämpimät onnittelut kaikille kärkikymmenikköön päässeille!

Yleisöäänestys ja yleisön suosikkien valinta

Toukokuun aikana järjestetään perinteikäs yleisöäänestys, jonka äänestystulosten perusteella valitaan kansainvälisen kilpailun yleisön suosikkikäytänne sekä suosikkiprojekti. Äänestys suoritetaan tänä vuonna äänestyslomakkeen avulla, joka julkaistaan piakoin. Pysy kuulolla ja kerro suosikkisi!

StarTissa palkittuja opettajia aiemmalta kaudelta

Ehdokkaat kansainvälisen LUMA StarT Award 2021 -palkinnonsaajaksi on valittu

Kansainväliset International LUMA StarT Award –palkinnot jaetaan viidettä kertaa 9.6.2021 koko kauden huipentavassa Gaalassa. Tänä vuonna Gaala tullaan järjestämään virtuaalisesti. Palkittavat valitaan alla lueteltujen ehdokkaiden joukosta.

Luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian monialaista projektioppimista, oppimisen iloa ja ideoiden jakamista tukeva yhteisöllinen StarT-ohjelma on LUMA-keskus Suomen järjestämä vuodesta 2016 alkaen. StarTiin osallistui tällä kaudella noin 1000 oppimisyhteisöä yli 40 eri maasta. 

Yleisöäänestykseen edenneiden projektien keskuudesta on valittu nyt ehdokkaat palkinnonsaajiksi. Arviointi on tehty arviointikriteerien mukaisesti ja arvioinnista voit lukea lisää täällä. Näistä ehdokkaista valitaan kolme projektia, jotka saavat kansainvälisen LUMA Start Award -palkinnon ja kolme parasta käytännettä, jotka saavat kansainvälisen LUMA Start Education Award -palkinnon

Ehdokkaat kansainvälisen LUMA StarT Education Award 2021 -palkinnonsaajaksi

  • A PBL Course Exploring Ancient Civilization by Liangfeng primary school, Kiina
  • Curricular projects using the STEAM project-based Learning by ALHuda Secondary School, Palestiina
  • Fresh Resource, Fresh Water: The Wutong Mountain Spring Water Protection Plan
    by Yunhai school, Kiina
  • Harvest time by Osman Akça Secondary School, Turkki
  • Manufacture of drawing charcoal by Forssan kuvataidekoulu, Suomi
  • Mirrors for Minors and Mirror Experiments by Taipalsaaren kirkonkylän koulu, Suomi and Sct. Mariæ Skole, Tanska
  • Protection of Yongding River Old Course in Wetland by Tianjin Yinghua International school, Kiina
  • Recycling of Waste Paper by Fumin Primary School, Kiina
  • STREAM Active Learning through Distance by Al-Rajih School & Kindergarten, Jordania
  • ValsaBIO by Colégio Valsassina, Portugali

Ehdokkaat kansainvälisen LUMA StarT Award 2021 -palkinnonsaajaksi

  • Air in my town by OŠ “Miroslav Antić”, Serbia
  • Bio Plastic by Green Revolutioners, Intia
  • Electronic interactive Silent Carpet for Deaf by Garden of Knowledge Team, Jordania
  • Euch Zitoun 2030 by Euch Zitoun Primary School, Tunisia
  • FOR “YOU” –  SUSTAINABEE by Ari private schools, Turkki
  • Jewelry designer by Yantian institution of Education and Science Kindergarten of Shenzhen, Kiina
  • Mask Minder by Loreto College Mullingar, Irlanti
  • Projekt Neptun by Primarschule Wolfhausen, Sveitsi
  • The project of exploring Sha Tau Kok river by Middle school in Kiina
  • Upper secondary students’ climate calculator for greenhouse gas emissions by Haukiputaan lukio, Suomi

Onnittelut kaikille ehdokkaille! Lisää tietoa ehdokkaista sekä projektien ja käytänteiden videot löydät täältä.

Näiden loistavien ehdokkaiden joukosta Startin päätuomaristo tekee päätöksen voittajista. Startin päätuomaristoon kuuluvat tänä vuonna professori Maija Aksela Helsingin yliopistosta; professori Miia Rannikmäe Tarton yliopistosta Virosta ja apulaisprofessori Coral Campbell Deakinin yliopistosta Australiasta.

Voittajat julkistetaan vuosittain järjestettävässä Start-gaalassa, joka järjestetään tänä vuonna virtuaalisesti koronaviruksen takia. Kansainvälisessä Start-gaalassa kolme parasta käytännettä palkitaan kansainvälisellä LUMA Start Education Awardilla ja kolme parasta projektia International LUMA Start Awardilla. Gaala järjestetään 9. kesäkuuta osana LUMA-päiviä. Lue lisää Start-gaalasta täältä ja LUMA-päivistä täältä.

Forssan itse valmistettu piirrustushiili on yksi Suomen edustaja kansainvälisessä StarT-kilpailussa.

Kansainvälisen StarT-kilpailun Suomen edustajat sekä ehdokkaat edustajaksi SonS-festivaaleille on valittu

Suomen edustajat kansainväliseen StarT-kilpailuun on nyt valittu toinen toistaan upeampien projektien ja käytänteiden joukosta. Valinta on tehty projekteista, jotka osallistuvat kansallisen kilpailun lisäksi myös kansainväliseen sarjaan. He ovat tehneet sekä videon että projektipäiväkirjan myös englanniksi.Suomen edustajaksi kansainväliseen StarT-kilpailuun on valittu

Suomen edustajaksi kansainväliseen StarT-kilpailuun on valittu

Projekteina:

Käytänteinä

Kansainvälisen kilpailun tuomarointi on käynnissä tällä hetkellä. Voittajaehdokkaat, eli nomineet julkaistaan toukokuun alussa ja voittajat julkaistaan kansainvälisessä StarT-gaalassa, joka järjestetään osana valtakunnallisia LUMA-päiviä. LUMA-päiviä vietetään tänä vuonna ke 9.6.– to 10.6.2021. Päivät järjestetään tänä vuonna virtuaalisesti eli osallistuminen on mahdollista juuri sieltä, missä ikinä oletkin! Osallistuminen on maksutonta. Luvassa on tuttuun tapaan kiinnostavia puheenvuoroja, tiedekasvatukseen virittäviä työpajoja ja verkostoitumista muiden opettajien kanssa. Kansainvälinen StarT-gaala levittää juhlahumua 9.6. klo 14:30-16. Lämpimästi tervetuloa!

Myös ehdokkaat Science on Stagen Suomen edustajiksi on valittu

Suomen edustajat kansainväliseen StarT-kilpailuun on nyt valittu toinen toistaan upeampien projektien ja käytänteiden joukosta. Valinta on tehty projekteista, jotka osallistuvat kansallisen kilpailun lisäksi myös kansainväliseen sarjaan.  He ovat tehneet sekä videon että projektipäiväkirjan myös englanniksi.Suomen edustajaksi kansainväliseen StarT-kilpailuun on valittu

Suomen edustajat Science on Stage 2022 -festivaaleille valitaan osana kansainvälistä StarT-kilpailua. Science on Stage (SonS) tukee opettajia hyvien opetuskäytänteiden jakamisessa. Joka toinen vuosi järjestettävät SonS-festivaalit pidetään seuraavan kerran maaliskuussa 2022 Prahassa. Ehdokkaat Suomen edustajiksi on nyt valittu. Ehdokkaiden joukosta valitaan toukokuun aikana Suomen edustajat, joille kustannetaan matkat Prahaan festivaaleille. 

Ehdokkaat Suomen edustajiksi ovat:

 

Kuva: Forssan kuvataidekoulu

Ehdokkaat kansainvälisen LUMA StarT Award 2019 -palkinnonsaajaksi valittu

Kansainväliset International LUMA StarT Award –palkinnot jaetaan kolmatta kertaa 6.6.2019 koko kauden huipentavassa gaalassa Jyväskylässä valtakunnallisilla LUMA-päivillä. Palkittavat valitaan tänään julkistettavien ehdokkaiden joukosta.

Luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian monialaista projektioppimista, oppimisen iloa ja ideoiden jakamista tukeva yhteisöllinen StarT-ohjelma on LUMA-keskus Suomen järjestämä vuodesta 2016 alkaen.  Keskeinen osa toimintaa on kansainvälinen StarT-kilpailu, johon tänä vuonna osallistui 650 projektia ja yli 250 hyvää käytännettä 20 eri maasta. Aikaan on saatu paljon upeita, luovia projekteja, joista huokuu oppimisen riemu ja yhdessä tekemisen ilo!

Parhaat projektityöt sekä hyvät opetuskäytänteet palkitaan

Tuomaristo on valinnut LUMA StarT Award 2019 ehdokkaat, joita on kymmenen kahdessa eri sarjassa:

  1. Lasten ja nuorten tiimien projektityöt
  2. Oppimisyhteisöjen hyvät opetuskäytänteet

Pääpalkintona kansainvälisessä StarT-kilpailussa on matka Suomeen ja 6.6.2019 järjestettävään gaalaan, joka on StarT-kauden huipentava elämyksellinen palkintojenjakotilaisuus.

International LUMA StarT 2019 -palkinto myönnetään kolmelle parhaalle lasten ja nuorten ryhmälle eli tähtitiimille. Projektitöiden arvioinnissa painotetaan erityisesti lasten ja nuorten omaa aktiivisuutta ja luovuutta.

LUMA StarT Education 2019 -palkinto myönnetään kolmelle parhaalle oppimisyhteisölle. Arviointikriteereissä on korostettu innovatiivisuutta, tutkimuksellisuutta sekä yhteisöllisyyden rakentamista niin omassa oppimisyhteisössä kuin sen ulkopuolisten tahojen kanssa. Tarkemmin StarT-kilpailun osallistumisohjeisiin sekä arviointikriteereihin voit tutustua täällä.

StarTissa tärkeintä on yhteisöllisyys sekä onnistumisen ja oivaltamisen ilo

 Lapset ja nuoret ovat työskennelleet opettajiensa ja ohjaajiensa johdolla omissa yhteisöissään luonnontieteiden, matematiikan, teknologian, sekä monien muiden aineiden parissa monialaisissa, ilmiöpohjaisissa ja yhteisöllisissä projekteissa, joihin he ovat saaneet taustatukea ja materiaalia StarT-toimintaa järjestävältä LUMA-keskus Suomelta

”StarT on innostanut lapsia ja nuoria sekä opettajia ympäri maailmaa. Mukaan hakeneet projektityöt ja oppimisyhteisöjen hyvät käytänteet ovat korkeatasoisia. Niistä välittyy oivaltamisen ja onnistumisen ilo, joka on yksi StarTin päätavoitteista. Jakamalla parhaita ideoita tehtyjen videoiden kautta kaikki oppivat toisiltaan”, sanoo StarT-hankkeen johtaja, professori Maija Aksela LUMA-keskus Suomesta.

Tuomariston valitsemien  International LUMA StarT Award 2019 -ehdokkaiden projekteja sekä hyviä opetuskäytänteitä kuvaaviin videoihin voit tutustua StarTin YouTubessa.  Käy tutustumassa, inspiroidu ja opi uutta!

The International LUMA StarT Education Award nominees 2019 (best practice nominees):

  1. Grow your own food! Dare to try it (even in the moon)! – a 3th and 4th grades approach to STEM, 3rd and 4th grades – EB1/JI de São Bartolomeu de Regatos (Anabela Santos), Portugali
  2. Legend Towers” , Bahçeşehir Preschool (Macide IŞIK, Emine Medine BOZ, Sinem ERENER ÜNAL, Kevser GÜNEYLİ, Yasemin Güzin KOCA), Turkki
  3. “Math in Our Life”, Arar the Pioneer – Arar Academy schools (Ghazal Qawasmeh, Bara’ Sarhan, Lamar Obeidat, Yousef Abed, Khalid Fayyad), Jordania
  4. “Physics Day in Amusement Park”, Irbid Preparatory Girls School (Smar Hasan Murshid Nazzal, Sawsan Faeq Sabbah, Yara Jamal Subhi, Khalid Mustafa Ghaben), Jordania
  5. STEAM-approach in education using augmented reality technology: AR – travel around the towers”, Secondary School №8 (Olena Kovalova, Oksana Galusinskaja, Olena Shapovalova, Inna Derevianko, Olga Batkilina, Svitlana Grytsai, Viktoriia Kalinina), Ukraina
  6. “Stem & Younger in Clima Action”, (Erviola Konomi), Albania
  7. “The Great Starry Sky”. Wanhong Primary School League,(Minyan Lu, Guifen Qian, Jie Chen, Jinxiang Liu, Xufeng Sun, Naihua Wei), Kiina
  8. “The Way of A Silk’s Artistic Life”, Dongzhu Experimental Primary School of Suzhou (Lu Xiaojia, Gu Weiyi, Jiang Huiping Xiaorong, Yang Xiaoxian, Zhang Lei), Kiina
  9. “Theatre for science”, GD-GSR (gestion déléguée du groupe scolaire la Résidence) (Fouad El Haski, Hachim Mortaqi, Rachid Wahabi ),  Marokko
  10. “Young people learning statistics”, Keminmaan keskuskoulu (Aira Karassaari, Hanna Littow), Suomi

The International LUMA StarT Award nominees 2019 (project nominees):

  1. “ASPAR T-2”, Niğde Akşemseddin Bilim ve Sanat Merkezi (Talha Talip AÇIKGÖZ, Alperen KAHRAMAN), Turkki
  2. “Caring for pets- intelligent feeding appliance driven by web of things”, Suzhou Jinchang Foreign Language Experimental School (Yilin Wang, Shiwen Min, Yuxuan Lu, Zejun Zhou, Zhaojun Xie, Yuxuan Ou’yang), Kiina
  3. Flash Flood Predictor, Zarqa University Schools and KG (Omar Shishani, Omar Abu Salem), Jordania
  4. “From the acorn to the oak”, Rokiskis Senamiestis Progymnasium (Afanasjeva Austeja, Bunevicius Augustas, Saccani Matteo, Sapagova Samanta, Semenas Kajus, Truksnyte Urte, Vasiliauskaite Emilija, Vasiliauskaite Fausta, Vasiliauskaite Kamile, Zavarskyte Karina), Liettua
  5. “Health week project”, ŠIAURĖS LICĖJUS (Anele Ganusauskaite, Sofija Ganusauskaite, Simas Kudarauskas, Paulius Kvedaras, Izabele Trotaite, Arune Navickaite, Gerda Sezenytre, Saule Kasparaviciute, Dziugas Siautkulis, Jokubas Garlauskas, Elze Bartkeviciute, Liepa Morkunaite, Kostas Korsakovas, Akmeja Tilvikaite), Liettua
  6. “Mind Controlled Car”, Tampereen kansainvälinen koulu (Manu Kiiskilä, Sampo Lassila, Iiro Pekkarinen), Suomi
  7. “Planting By Using Artificial Lighting with Different Wavelengths”, The Shiny Light (Sondos Al-Mhesn, Haneen Al-Masalek, Dania Al-Qasire, Adan Al-Badnde), Jordania
  8. “Reinventing the drone”, Tampereen lyseon lukio (Vilhelm Toivonen, Arimo Gustafsson, Niilo Viheriäranta, Aapo Leppänen), Suomi
  9. “Water for Life”, Blue World (Raihan Ahmad Shahab, Raisya Amira Maher, Aldebran Daffa Yudha Cahyadi , Bintang Rifqi Maulana DS, Aleena Rahma Shahab), Indonesia
  10. “Waterx”, Green Group (Ayoub Dadani, Nouamane Ait Daoud, Khalil Admi, Aberrahmane Driouch, Houssam Azzouz), Marokko

Media ja yleisö on lämpimästi tervetullut kansainväliseen StarT-gaalaan, joka järjestetään Jyväskylän yliopistolla 6.6.2019.


Ilmoittaudu mukaan StarT-kaudelle 2019 – 2020 toukokuusta alkaen!

StarTiin voi osallistua niin oppimisyhteisöt, asiantuntijat, opiskelijat kuin yritykset – jokainen itselleen soveltuvassa roolissa joko projekteja toteuttamassa, opetuskäytänteitä jakamalla tai oppimisyhteisöjen  ja lasten ja nuorten tekemistä tukemassa esimerkiksi asiantuntijana. (Lue lisää toiminnasta)

Parhaita lasten ja nuorten tiede- ja teknologiaprojekteja palkittiin kansainvälisessä StarT-gaalassa

Tiistaina 5.6. järjestetyssä kansainvälisessä StarT gaalatilaisuudessa Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen palkitsi lapsia, nuoria ja oppimisyhteisöjä tiede- ja teknologiaprojektien ansiokkaasta toteutuksesta. Voittajat Jordaniasta, Turkista, Portugalista ja Suomesta palkittiin International LUMA StarT 2018 -palkinnolla sekä tiedepainottaista ohjelmaa sisältävällä gaalamatkalla.

Internationa LUMA StarT –palkinnot jaettiin tänä vuonna toista kertaa. Palkinto annettiin kolmelle parhaalle luonnontieteisiin, matematiikkaan tai teknologiaan liittyvälle projektityölle, joita lapset ja nuoret ympäri maailmaa ovat toteuttaneet. Voitot menevät tiimeille Portugalista, Turkista sekä Suomesta. Lisäksi International LUMA StarT Education –palkinto jaettiin kolmelle oppimisyhteisölle parhaasta opetuskäytänteestä monialaisen ja ilmiöpohjaisen projektioppimisen toteuttamiseen liittyen. Palkittavat oppimisyhteisöt tulevat Jordaniasta, Turkista ja Suomesta.

Voittaneissa projekteissa nuoret ovat suunnitelleet kaivosonnettomuuksien ennaltaehkäisyyn turvakypärään liitettävän mittauslaitteisto sekä perustaneet oman kerhon, jonka tarkoituksena on edistää ympäristötietoutta omassa yhteisössä. Päiväkoti-ikäisten lasten kanssa taas on opittu historiasta ja entisaikojen elämästä eläytymällä koko lukuvuoden aikana kivikauden elämään.  Palkittavissa opetuskäytänteissä esitellään malleja arjen ja yläkoulun matematiikan yhdistämiseen, päiväkoti-ikäisten lasten oppimiseen toimimalla tutkijoina sekä lähes sadan koulun yhteistyöhön tiede- ja teknologiaoppimisen saralla. Tuomaristo on arviointiperusteissaan kiinnittänyt huomioita erityisesti luovuuteen, omaperäisyyteen, monitieteisyyteen sekä yhteisöllisyyteen.  

Monialaista ja ilmiöpohjaista projektioppimista tukeva StarT-toiminta on yliopistojen tiede- ja teknologiakasvatusta edistävän LUMA-keskus Suomen ideoima. StarT- toimintaan on lukukaudelle 2017-2018 ilmoittautunut 500  projektityötä sekä yli 100 hyvää opetuskäytännettä 20 maasta.

”Avain menestykseen on uteliaisuus, luovuus ja yhteistyö. Näitä taitoja tarvitaan aikamme pirullisten ongelmien ratkaisemiseen. StarT osallistujat ovat projekteissaan osoittaneet kaikkia näitä taitoja, joista on heille hyötyä kaikilla elämän osa-alueilla tulevaisuudessa”, kommentoi opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

LUMA StarT -gaalassa palkittiin kunniamaininnalla myös kansallisessa ja kansainvälisessä yleisöäänestyksessä eniten ääniä saaneet projektityövideot sekä opetuskäytännevideo, aktiivisin maa sekä  jaettiin Suomen kansalliset parhaat -palkinnot 10 parhaalle lasten ja nuorten projektitiimille ja 10 oppimisyhteisöille.

Continue reading Parhaita lasten ja nuorten tiede- ja teknologiaprojekteja palkittiin kansainvälisessä StarT-gaalassa