StarTin yhteistyökumppanit mahdollistavat kevään monipuoliset StarT-tapahtumat sekä oppimisyhteisöjen ja projektitiimien palkitsemisen. LUMA-keskus Suomella ja StarTilla on tänä lukuvuonna noin 50 yhteistyökumppania, jotka haluavat antaa tukensa tulevaisuuden tekijöille: lapsille ja nuorille. Tänä vuonna jaoimme kansalliset kannustuspalkinnot palkintojenjakotilaisuudessa osana StarTin virtuaaliviikkoa.
Kansallisista palkinnoista saamme kiittää yhteistyökumppaneitamme. Suomen Luokanopettajat ry palkitsee leffalippupaketilla yhden lasten projektitiimin sekä lahjoittaa tiimin opettajalle Luokanopettajan päiväkirjan tulevalle lukuvuodelle. Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry palkitsee Minun LUMAni -teemaisen projektin tai käytänteen elämyspalkinnoilla esimerkiksi luontokohteisiin. Matemaattisten aineiden opettajien liitto MAOL ry palkitsee kaksi opettajaa oppilasryhmineen vuoden lisenssillä maol2 oppimisympäristöön matematiikan, fysiikan ja/tai kemian opetukseen liittyvästä projektityöstä tai käytänteestä. Innokas-verkosto jakaa Keksimisen pedagogiikka -kirjapalkinnon opettajalle. Näiden lisäksi URSA lahjoittaa yhteensä 10 Tähdet ja avaruus -lehden vuosikertaa alueellisten StarT-festareiden osallistujille.
Kansalliset kannustuspalkintojen saajat
Suomen Luokanopettajat ry palkitsee Jyväskylän normaalikoulun Kilppis-projektin
Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry palkitsee Päiväkoti Satulinnan Syksyn satoa -projektin
Matemaattisten aineiden opettajien liitto MAOL ry palkitsee Lauttasaaren yhteiskoulun ja Lauttasaaren ala-asteen koulun käytänteen Lasten tiedekysymykset sekä Mertalan koulun Pelastakaa pingviinit -käytänteen.
Suomen edustajat kansainväliseen StarT-kilpailuun on nyt valittu toinen toistaan upeampien projektien ja käytänteiden joukosta. Valinta on tehty projekteista, jotka osallistuvat kansallisen kilpailun lisäksi myös kansainväliseen sarjaan. He ovat tehneet sekä videon että projektipäiväkirjan myös englanniksi.Suomen edustajaksi kansainväliseen StarT-kilpailuun on valittu
Suomen edustajaksi kansainväliseen StarT-kilpailuun on valittu
Kansainvälisen kilpailun tuomarointi on käynnissä tällä hetkellä. Voittajaehdokkaat, eli nomineet julkaistaan toukokuun alussa ja voittajat julkaistaan kansainvälisessä StarT-gaalassa, joka järjestetään osana valtakunnallisia LUMA-päiviä. LUMA-päiviä vietetään tänä vuonna ke 9.6.– to 10.6.2021. Päivät järjestetään tänä vuonna virtuaalisesti eli osallistuminen on mahdollista juuri sieltä, missä ikinä oletkin! Osallistuminen on maksutonta. Luvassa on tuttuun tapaan kiinnostavia puheenvuoroja, tiedekasvatukseen virittäviä työpajoja ja verkostoitumista muiden opettajien kanssa. Kansainvälinen StarT-gaala levittää juhlahumua 9.6. klo 14:30-16. Lämpimästi tervetuloa!
Myös ehdokkaat Science on Stagen Suomen edustajiksi on valittu
Suomen edustajat kansainväliseen StarT-kilpailuun on nyt valittu toinen toistaan upeampien projektien ja käytänteiden joukosta. Valinta on tehty projekteista, jotka osallistuvat kansallisen kilpailun lisäksi myös kansainväliseen sarjaan. He ovat tehneet sekä videon että projektipäiväkirjan myös englanniksi.Suomen edustajaksi kansainväliseen StarT-kilpailuun on valittu
Suomen edustajat Science on Stage 2022 -festivaaleille valitaan osana kansainvälistä StarT-kilpailua. Science on Stage (SonS) tukee opettajia hyvien opetuskäytänteiden jakamisessa. Joka toinen vuosi järjestettävät SonS-festivaalit pidetään seuraavan kerran maaliskuussa 2022 Prahassa. Ehdokkaat Suomen edustajiksi on nyt valittu. Ehdokkaiden joukosta valitaan toukokuun aikana Suomen edustajat, joille kustannetaan matkat Prahaan festivaaleille.
LUMA-keskus Suomi kutsuu kaikki mukaan StarTin yleisöäänestykseen! Hyvien opetuskäytänteiden sekä lasten ja nuorten toteuttamien projektitöiden videot on nyt julkaistu StarTin Padlet-alustalla. Tutustu videoihin ja anna äänesi suosikeillesi!
LUMA-keskus Suomi -verkosto yhteistyötahoineen on luonut uusien opetussuunnitelmien mukaisten monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteuttamista tukevan StarT-toimintamallin vuonna 2016. StarTissa opitaan yhdessä toteuttamalla monialaisia ja ilmiölähtöisiä projekteja. StarT on suunnattu varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.
StarTin päätavoite on vahvistaa lasten ja nuorten kiinnostusta matematiikkaa, luonnontieteitä ja teknologiaa kohtaan. Lisäksi StarT tukee ja kannustaa oppimisyhteisöjä luomaan opetussuunnitelmien mukaisia, monialaista oppimista tukevia opetuskäytänteitä. Tänä vuonna StarTiin otti osaa yli tuhat oppimisyhteisöä yli 35:stä eri maasta.
Anna äänesi tykkäämällä!
Esikarsinnan kautta jatkoon valikoituneiden projektien ja käytänteiden videot on jaettu kaikkien iloksi ja inspiraatioksi StarTin Padletissa. Videoiden kautta jaetaan ideoita ja oppimisen riemua!
Äänestäminen tapahtuu tykkäämällä videosta, jossa on esitelty mielestäsi paras StarT-projekti tai hyvä opetuskäytänne. Yleisöäänestys on käynnissä 15.4.2021 asti! Myös kansainvälinen yleisöäänestys kansainvälisesti parhaista järjestetään 22.3. alkaen.
Yleisöäänestyksen tavoitteena on jakaa oppimisen iloa koko maailman kanssa sekä mahdollistaa kaikkien osallistuminen. Eniten tykkäyksiäsaaneet kansalliset videot palkitaan Yleisön suosikki -kunniamaininnoilla StarTin virtuaaliviikolla pe 16.4. klo 14–15. StarTin virtuaaliviikko on maksuton ja kaikille avoin virtuaalinen tiede- ja teknologiatapahtuma, joka tarjoaa innostavia työpajoja lapsille ja nuorille sekä uusia ideoita opettajille eheyttävän ja monialaisen opetuksen toteuttamiseen LUMA-aineiden parissa. Kansainväliset suosikit palkitaan kauden huipentavassa StarT-gaalassa 9.6..2021.
Tällä viikolla haku StarTiin päättyy. Jos olette toteuttaneet projektin tai käytänteen, ehditte ilmoittaa sen vielä 14.2. mennessä!
StarT-kaudelle on jo ilmoittautunut mukaan noin 300 oppimisyhteisöä 31 eri maasta – Tule mukaan jakamaan parhaaksi kokemasi opetuskäytänne tai oppimisyhteisössänne toteutettu monialainen projekti!
Ilmoittautumisen ohessa samalla verkkolomakkeella haetaan myös StarT-festareilla ja/tai kilpailuun. Varaattehan aikaa verkkolomakkeen täyttämiseen, sillä esikarsinta StarT-kilpailussa tehdään täysin verkkolomakkeella ilmoitettujen tietojen perusteella.
Opehuoneessa 9.2. käytiin läpi viime hetken hakuvinkkejä.
Jos ette ole vielä ilmoittautunut mukaan start-ohjelmaan, tapahtuu se tällä verkkolomakkeella, jossa kerrotte yhteistietonne sekä toteuttamistanne lasten ja nuorten projektitöistä ja/tai hyvästä käytänteestä.
Jos olette jo ilmoittautuneet StarT-oppimisyhteisöksi, mahtavaa! Jo mukaan ilmoittautuneet hakevat kevään ohjelmiin kertomalla meille toteuttamistaan projekteista/käytänteestä ilmoittautumisen yhteydessä saadun vahvistusviestin sisältämän ”ryhmän avoin ilmoittautuminen” –linkin kautta. Näin voitte myös valita, mihin tapahtumiin haluatte hakea. Linkki on lähetetty kaikille jo mukaan ilmoittautuneille uudelleen sähköpostitse. Jos viestiä ei löydy, lähettäkää sähköpostia osoitteeseen info@start.luma.fi. Ohjevideo jo ilmoittautuneille löytyy täältä.
Suosittelemme tutustumaan osallistumissääntöihin ja arviointiin ennen lomakkeen täyttämistä:
StarTin kevätkausi on alkanut. Kevät onkin StarTin puolesta täynä yhdessä tekemistä, oppimisen iloa ja onnistumisen kokemuksia. Tervetuloa mukaan!
Tänä vuonna on Tutkittu tieto -teemavuosi. Tutkittu tieto on osa arkeamme ja auttaa ratkaisemaan siihen liittyviä kysymyksiä. Tutkitun tiedon teemavuonna 2021 kotimaiset toimijat tuovat yhdessä tutkittua tietoa meille kaikille. Tutkitulle tiedolle on tilaa – nyt, jos koskaan. Lue lisää Tutkitun tiedon teemavuodesta ja tutustu sen ohjelmaan täällä.
Tänä vuonna uutena tapahtumana järjestämme huhtikuussa kaikille avoimen virtuaalitapahtuman, jonka yhteydessä jaetaan myös kauden kansalliset parhaat palkinnot.
Heti vuoden 2021 alussa, 25.1.-14.2.2021, pääsemme viettämään valtakunnallisia LUMA-viikkoja. Viikot ovat erinomainen ajatus tieteenala-/oppiainerajoja ylittävän sekä yhdessä lasten, nuorten, ja vanhempien kanssa tehtävään toimintaan. Yksi hyvä esimerkki yhteisestä toiminnasta LUMA-viikoille on StarT-tiedepolku, joka voidaan toteuttaa yhdessä, vaikka kotiväen kanssa. Lisäksi StarT-päivät sopivat LUMA-viikoille kuin oppimisen ilo yhdessä tekemiseen.
Vielä ehtii ilmoittautua mukaan kaudelle 2020-2021! Voitte hakea StarTin kevään tapahtumiin: alueellisille StarT-festareille ja / tai kansalliseen StarT-kilpailuun sekä kilpailuun aina 14.2.2021 asti. Hakeminen tapahtuu raportoimalla oppimisyhteisössänne toteutetun hyvän käytänteen tai projektin. Kansallisen StarT-kilpailun parhaat pääsevät mittelöimään kansainväliseen StarT-kilpailuun Suomen edustajina. Jos ette ole vielä ilmoittautunut mukaan StarT-ohjelmaan, tapahtuu se tällä verkkolomakkeella. Jos olette ilmoittautuneet, löytyy linkki raportoimiseen sähköpostistanne. Lisää tietoa hakemisesta ja vinkkejä löytyy täältä.
Syksyltä tutut StarT-opehuoneet jatkavat vuonna 2021 LUMA-opehuoneina. Kaava on kuitenkin StarT-opehuoneista tuttu: opehuoneiden keskiössä on yhteinen keskustelu ja kasvatus- ja opetusmaailman ajankohtaiset aiheet. Opehuoneet järjestetään kerran kahdessa viikossa tiistaisin kello 15-16. Vuoden ensimmäinen opehuone on 12.1.2021. Opehuonekerralla puhutaan kysymyslähteisestä tavasta lähestyä projektioppimista ja opetusta. Päteemana on oppijoiden kysymykset projektiopiskelun lähtökohtana. Puhujana opehuoneessa on professori Maija Aksela Helsingin yliopistolta. Lue lisää tästä opehuoneesta ja klikkaa itsesi mukaan tapahtumaan täällä!
Kaikki kevään tapahtumat löydät StarTin tapahtumakalenterista. StarT toivottaa kaikille aurinkoista alkavaa vuotta ja oppimisen ilon täyteistä kevättä!
Vuosi kääntyy loppuaan kohti, joten on aika kääntää katse jo kohti kevättä ja kevään StarT-tapahtumia. Haku tapahtumiin on alkanut.
Voitte alkaa nyt raportoimaan oppimisyhteisöissänne toteutettuja projekteja ja hyvä käytänteitä. Ilmoittamalla oman projektinne tai käytänteenne voitte samalla hakea mukaan alueellisille StarT-festareilla ja / tai kansalliseen StarT-kilpailuun. Kansallisen StarT-kilpailun parhaat pääsevät mittelöimään kansainväliseen StarT-kilpailuun Suomen edustajina.
StarT-festareilla keskiössä on oppimisen ilon sekä hyvien käytänteiden jakaminen sekä innostaminen LUMA-aineisiin ja yhteisöllisyyteen. Festareilla projekteja tehneet StarT-tähtitiimit sekä oppimisyhteisöt saavat tilaisuuden loistaa ja esitellä omaa osaamistaan. Festareilla on jaossa myös erilaisia kannustuspalkintoja.
StarT-kilpailu on vapaaehtoinen osa StarTia, jossa on mahdollista päästä jakamaan ideoitaan kansallisesti ja jopa kansainvälisesti. StarT-kilpailussa arviointi tapahtuu täysin verkkolomakkeen perusteella monivaiheisessa tuomarointiprosessissa. Siten oman tiimin tai oppimisyhteisön menestykseen voi oleellisesti vaikuttaa täyttämällä verkkolomakkeen huolella ja muistamalla liittää mukaan pyydetyt liitteet.
Miten haetaan mukaan?
Jos ette ole vielä ilmoittautunut mukaan start-ohjelmaan, tapahtuu se tällä verkkolomakkeella, jossa kerrotte yhteistietonne sekä toteuttamistanne lasten ja nuorten projektitöistä ja/tai hyvästä käytänteestä.
Jos olette jo ilmoittautuneet StarT-oppimisyhteisöksi, mahtavaa! Jo mukaan ilmoittautuneet hakevat kevään ohjelmiin kertomalla meille toteuttamistaan projekteista/käytänteestä ilmoittautumisen yhteydessä saadun vahvistusviestin sisältämän ”ryhmän avoin ilmoittautuminen” –linkin kautta. Näin voitte myös valita, mihin tapahtumiin haluatte hakea. Linkki on lähetetty kaikille jo mukaan ilmoittautuneille uudelleen sähköpostitse. Jos viestiä ei löydy, lähettäkää sähköpostia osoitteeseen info@start.luma.fi. Ohjevideo jo ilmoittautuneille löytyy täältä.
Syyslomaviikoille on luvassa puuhaa kaikenikäisille, sillä StarT tarjoaa kaksi maksutonta virtuaalista syyslomaleiriä viikoilla 42-43. Leirit pitävät sisällään paljon erilaista toiminnallista aktiviteettiä. Toinen leireistä on suunnattu perheille, toinen nuorille. Leirien tavoitteena on innostaa ja tukea nuoria matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opiskeluun ja StarT-projektiopiskeluun.
Leirien ohjelmassa olevia aktiviteetteja voi toteuttaa omaan tahtiin missä vain leirien alkamisen jälkeen (12.10.). Lapset voivat osallistua vanhempien, isovanhempien tai kenen tahansa läheisten aikuisten kanssa. Nuoret voivat osallistua yksin tai yhdessä kaverien kanssa. Leirien aktiviteetit liittyvät StarTin teemoihin:
Kestävä kehitys
Matematiikkaa ympärillämme
Teknologia ympärillämme
Minun LUMAni (luonnontieteitä ja matematiikkaa monitieteisesti)
Leirien aikana saa tehdä StarTin teemoihin liittyvän projektityön, jolla voi halutessaan hakea mukaan kevään StarT-festareille. Projektityöllä voi myös osallistua kansalliseen sarjaan tai asettua ehdolle kansainväliseen kisaan!
Leirit järjestetään Helsingin yliopiston MOOC-alustoilla (Massive Open Online Course) ja ne löytyvät alla olevien linkkien takaa 12.10. alkaen. Leireihin voi tutustua vierailijana, eli heti ei tarvitse tehdä tunnuksia.
StarTissa opitaan yhdessä toteuttamalla monialaisia projekteja luovasti sekä jakamalla oppimisen iloa tiede- ja teknologiatapahtumissa. Tavoitteena on tukea päiväkoteja ja kouluja valtakunnallisten opetussuunnitelmien mukaisten monialaisten oppimiskokonaisuuksien sekä teemaopintojen toteuttamisessa.
LUMA-keskus Suomi-verkosto yhteistyötahoineen on järjestänyt yhteisöllistä StarT-toimintaa vuodesta 2016. StarTissa opitaan yhdessä toteuttamalla monialaisia projekteja luovasti sekä jakamalla oppimisen iloa tiede- ja teknologiatapahtumissa. Kutsumme mukaan kaikki koulut, päiväkodit ja harrastusryhmät mukaan oppimaan yhdessä StarTin parissa lukukaudelle 2020-2021! StarT toiminnan tarkoituksena on tukea opettajia ja oppilaita varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteuttamisessa.
StarT-kilpailu sekä StarT-festarit
StarTissa on mahdollista osallistua StarT-festareille, StarT-kilpailuun tai molempiin. StarT-festarit ovat yhteisöllisiä tapahtumia joiden keskiössä ovat lapset ja nuoret sekä heidän projektinsa. Kaudella 2019-2020 StarT-festareita järjestettiin virtuaalisesti alueellisten LUMA-keskuksien johdolla.
StarT-kilpailussa on kaksi sarjaa lasten ja nuorten sarja sekä oppimisyhteisöjen hyvät opetuskäytänteet. Kannustammekin lapsia, nuoria sekä kasvattajia ja opettajia lähtemään mukaan projektioppimisen matkalle sekä oppimaan uutta, että jakamaan hyviä projekteja sekä opetuskäytänteitä.
Tukea, vinkkejä ja materiaalia projektioppimisen tueksi
StarT-kilpailun sekä alueellisten festareiden lisäksi StarT tarjoaa tukea projektioppimisen aloittamiseksi materiaalipankin sekä muun tukimateriaalin muodossa. Tietoa löytyy projektin toteuttamisesta yleisellä tasolla, arvioinnista ja ilmiölähtöisyydestä sekä eheyttämisestä.
Ilmoittautuminen kaudelle 2020-2021
Ilmoittautuminen tulevalle StarT-kaudelle on nyt alkanut. Ilmoittautuminen tapahtuu verkkolomakkeella.
Luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian monialaista projektioppimista, oppimisen iloa ja ideoiden jakamista tukeva yhteisöllinen StarT-ohjelma on LUMA-keskus Suomen järjestämä vuodesta 2016 alkaen. Osana StarT-ohjelmaa järjestetään kansainvälinen ja kansallinen StarT-kilpailu, jonka kansallisesti ansioituneimmat lasten ja nuorten projektityöt sekä yhteisöjen hyvät opetuskäytänteet on nyt valittu.
Kansallisena parhaana 2020 palkitaan 11 ansioitunutta lasten ja nuorten projektitiimiä sekä 5 oppimisyhteisöä hyvästä opetuskäytänteestä. Näiden lisäksi jaetaan myös kansallisia kunniamainintoja kahdelle kerhomallille. Kansallisen sarjan taso on ollut tänä vuonna korkea ja ansioituneimmat on valittu yli 150 projektityön ja yli 50 opetuskäytänteen joukosta. Lue myös International StarT -kilpailun voittajaehdokkaista.
Tuomaristo on kuvannut palkittuja projekteja laajoiksi, oppilaslähtöisiksi ja monialaisiksi. Lisäksi palkitut projektit on raportoitu esimerkillisesti.
Kansalliset parhaat projektit 2020
StarT-ohjelmassa projektitöitä toteutetaan varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle ja siten palkittujen joukossa on huomioitu ikätasoisesti eri koulutusasteita ja StarTin eri teemoja. Kansallisena parhaina palkittujen projektien joukosta löytyy useampi varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen parissa toteutettu työ, joiden välillä tuomarointi oli erityisen haastavaa. Arviointikriteereistä voit lukea lisää täältä.
Tuomaristo on kuvannut palkittuja projekteja laajoiksi, oppilaslähtöisiksi ja monialaisiksi. Lisäksi palkitut projektit on raportoitu esimerkillisesti.
”LUMI/SNOW”, Päiväkoti Piilometsä
”Leivän aikamatka”, Päiväkoti Pikkutylli
”Puhkun ja puhalla: Tuulitutkimuksia”, Kalkunvuoren päiväkoti ja koulu
”Cook Clorophyll and the Colours of the Fall”, Rantaviitikan eskarit
”Kaupunkiralli”, Jokilaaksonkoulu
”Kuinka juomavesi tulee juomalasiin?”, Keskuskoulu Vaasa
”Ilmastonmuutos Stop! -lautapeli”, Länsiharjun koulu
”Is it magic?”, Keminmaan keskuskoulu
”Machine learning to Detect Forest fires”, FISTA
”Omavarainen sähköntuotanto – sähköä tuottava kuntopyörä”, Kaurialan lukio
”SnakeBot”, Tampereen lyseon lukio
Kansalliset parhaat opetuskäytänteet 2020
Projektien lisäksi palkitsemme oppimisyhteisöjä myös ansioituneiden opetuskäytänteiden osalta. StarT-toiminnalla haluamme tukea opettajien, ohjaajien ja kasvattajien työtä ja siksi olemme mahdollistaneet hyvien käytänteiden jakamisen. Kauden viisi parasta kansallista opetuskäytännettä ovat:
”Ihmeellinen ihminen / Opitaan yhdessä -yhteistyö”, Esiopetus Taipalsaaren kirkonkylän koulu & LAB ammattikorkeakoulu
”Yksilöllinen mobiilioppiminen”, Paraistenseudun koulu
Kansalliset kunniamaininnat 2020
Kauden aikana olemme saaneet iloita upeista lasten ja nuorten projekteista sekä yhteisöjen jakamista opetuskäytänteistä. StarT-kilpailuun osallistuneiden kansainvälisten ja kansallisten projektien sekä opetuskäytänteiden korkea taso yllätti tuomariston. Tämän vuoksi tahdomme nostaa esille kaksi kansallista mallia, jotka soveltuvat vapaa-ajan tiedeoppimiseen ja harrastamiseen.
”KeittiöKemiaa ja kestävää taidetta” on Pilke tiedepäiväkoti Loisteen tiedepainotteinen kerho. Videolla on nähtävillä kerhokertojen aikana suoritetut työt. Nappaa parhaat työt omaan luokkahuoneeseesi alta olevalta videolta.
Mertalan koulussa on kehitetty luontopainotteinen ”Retkeilykerho”. Retkeilykerhon tavoitteena on, että oppilaat arvostavat luontoa ja, että heille kehittyy myönteinen luontosuhde. Sopisko retkeilykerho osaksi teidän koulun toimintaa? Nappaa vinkit toteutukseen alla olevasta videosta.
Psst! Retkeilykerho palkittiin myös toisen yleisön suosikkina, lue lisää yleisön suosikeista 2020 täältä.
StarT-opehuone – Zoom-tapaamisia hyvien projekti-ideoiden sekä käytänteiden jakoon to 7.5 ja ti 12.5 klo 15-16
StarT-opehuone on virtuaalinen tapahtumasarja, jonka avulla tahdomme mahdollistaa parhaiden käytänteiden kehittäjien ja projektien edustajien välisen kommunikaation ja ideoiden jaon. Tapahtuman keskiössä ovat kansalliset parhaat 2020, joiden toivomme jakavan omia kokemuksia ja ideoita muille.
Opehuoneet ovat avoimia tapahtumia, jonne toivomme kaikkien luonnontieteistä ja projektioppimisesta kiinnostuneet tervetulleiksi. Tapahtumien Zoom-linkit tulevat näkyviin StarTin tapahtumiin, jotka löydät täältä.
Ilmoittaudu mukaan StarT-kaudelle 2020 – 2021!
StarTiin voi osallistua niin oppimisyhteisöt, asiantuntijat, opiskelijat kuin yritykset – jokainen itselleen soveltuvassa roolissa joko projekteja toteuttamassa, opetuskäytänteitä jakamalla tai oppimisyhteisöjen ja lasten ja nuorten tekemistä tukemassa esimerkiksi asiantuntijana. (Lue lisää toiminnasta)
Kansainväliset International LUMA StarT Award –palkinnot jaetaan neljättä kertaa 4.6.2020 koko kauden huipentavassa Gaalassa. Tänä vuonna Gaala tullaan järjestämään virtuaalisesti. Palkittavat valitaan alla lueteltujen ehdokkaiden joukosta.
Luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian monialaista projektioppimista, oppimisen iloa ja ideoiden jakamista tukeva yhteisöllinen StarT-ohjelma on LUMA-keskus Suomen järjestämä vuodesta 2016 alkaen. Keskeinen osa toimintaa on kansainvälinen StarT-kilpailu, johon tänä vuonna osallistui yli 600 oppimisyhteisöä 40 eri maasta. Aikaan on saatu paljon upeita, luovia projekteja, joista huokuu oppimisen riemu ja yhdessä tekemisen ilo!
Projektitöistä ja käytänteistä huokui opettajan näkemä suuri vaiva, innovatiivisuus ja tarpeista nousseet arjen sovellukset.
StarT tuomariston jäsen
Parhaat projektityöt sekä hyvät opetuskäytänteet palkitaan
StarTissa on kaudella 2019-2020 on ollut mukana useita satoja projekteja ja hyviä opetuskäytänteitä, joiden joukosta tuomaristo on valinnut LUMA StarT Award 2020 ehdokkaat. Voittajaehdokkaiksi valikoitui projektitöitä ja opetuskäytänteitä neljältä mantereelta!
Ehdokkaita on kymmenen kahdessa eri sarjassa:
1.Lasten ja nuorten tiimien projektityöt
2. Oppimisyhteisöjen hyvät opetuskäytänteet
Voittajaehdokkaiden projekti- ja opetuskäytänteiden esittelyvideoihin voitte tutustua StarTin YouTube-kanavalla.
International LUMA StarT 2020 -palkinto myönnetään kolmelle parhaalle lasten ja nuorten ryhmälle eli tähtitiimille ja tiimin ohjaajille. Projektitöiden arvioinnissa painotetaan erityisesti lasten ja nuorten omaa aktiivisuutta ja luovuutta.
Oli paljon hyviä ja upeita projekteja, joista oli hyvin vaikeaa arvioida parhaita tuotoksia. Useampikin työ olisi ansainnut päästä ehdokkaiden listalle, sillä mukava oli hyviä ja huolella tehtyjä projekteja.
Taso on yllättänyt tällä kaudelle meidät kaikki, myös tuomariston. Taso on ollu erittäin korkea niin projekteissa, kuin käytänteissä. Tämän vuoksi olemme päättäneet jakaa ensimmäistä kertaa myös kunniamainintoja ansioituneille projekteille ja käytänteille. StarT tuomaristo on nostanut esille alla olevat projektit ja käytänteet, joille tahdomme antaa myös heidän ansaitsemansa näkyvyyden.
Projektit
”SnakeBot”, Tampereen lyseon lukio, Finland
”Keyzy”, Shaping Your Future (IMR & I-Form), Ireland
”Machine Learning to Detect Forest Fires”, FISTA, Finland
”Low Energy House”, Primarschule Atelier Zwillikon, Switzerland
”Safety improvement of amusement device in Yi Haicheng-”protective shield” of the swing”, Project-based learning group of ”Xing Si” School, China
Käytänteet
LEARNING THROUGH COLLABORATIVE STORYTELLING VIOLET, THE STORY OF A BUTTERFLY, ”an ambassador of sustainability”, Colegoi Valsassina, Portugal
”Yksilöllinen mobiilioppiminen”, Paraistenseudun koulu, Finland
”Interactive means and information technology in the service of inclusive education”, Riad, Morocco
Ilmoittaudu mukaan StarT-kaudelle 2020 – 2021 toukokuusta alkaen!
StarTiin voi osallistua niin oppimisyhteisöt, asiantuntijat, opiskelijat kuin yritykset – jokainen itselleen soveltuvassa roolissa joko projekteja toteuttamassa, opetuskäytänteitä jakamalla tai oppimisyhteisöjen ja lasten ja nuorten tekemistä tukemassa esimerkiksi asiantuntijana. (Lue lisää toiminnasta)
Evästeasetukset
Käytämme tällä sivustolla evästeitä, jotta voimme parantaa verkkosivujemme toimintaa ja tarjota sinulle parhaan käyttökokemuksen. Evästeet tallennetaan selaimeesi. Evästeet tunnistavat sinut kun palaat samalla selaimella sivustollemme ja auttavat meitä ymmärtämään, mitkä sivuston osat ovat kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä.
Voit muokata tässä näkymässä kaikkia evästeasetuksiasi sivustomme osalta.
Välttämättömät evästeet
Jos haluat tallettaa selaimeesi sivustoamme koskevat evästeasetukset, hyväksy välttämättömät evästeet.
Kolmansien osapuolten evästeet
Käytämme tällä sivustollamme mm. Google Analytics -palvelua kerätäksemme tietoa sivustolla vierailijoiden määrästä ja suosituimmista sisällöistä.
Näiden evästeiden hyväksyminen auttaa meitä kehittämään sivustoamme.
Ole hyvä ja hyväksy välttämättömät evästeet ensin, jotta voimme tallentaa asetuksesi!